Periytyvää

Isä osti meille kirjan, jota olen jo hitusen lukenut. Anna Wahlgrenin Lapsikirjaa. Vihjailuina olen saanut isältäni myös erään amerikkalaisen kirjasarjan, jonka kannet ja kuvituksen on tehnyt Joel Melasniemi, mutta joka on ehkä vähän liian amerikkalaiseen tyyliin kirjoitettu.

No joka tapauksessa. Jostain tulin lukeneeksi, että kaikki jutut raskauspahoinvoinneista ja muista yleistyksistä ovat ihan soopaa. Melkein mikä vain on täysin normaalia, koska mitään yhtä ja tiettyä kaavaa ei tässäkään asiassa ole olemassa. Lukaisin myös kait viimeisestä Odottaja-lehdestä, että raskausvaivoihin suurin tekijä on perimä. Eli lyhyesti. Kannattaa kysyä suvun akoilta millaista on ollut raskaudet. Siltikin voit kuulua johonkin kahden prosentin ryhmään, hyvässä tai pahassa.

Äidin kanssa keskusteltuani aiheesta lähemmin ja tarkemmin olo alkaa olla todella positiivinen ja "oikein odotan sitä valkoista valoa". Äidillä ei ollut mitään pahoinvointia tai ylipäätään mitään vaivoja, kun odotti minua. Helppo synnytys ja kertakaikkisen lahjakas lapsi saatiin maailmaan. Eli näillä näkymin, ei pöllömpää. Jos olen parjannut perimääni usein hammaskaluston, ihojuttujen tai lukilukin takia, niin jossain se kiitos todellakin seisoo. On oltu kerrankin jonossa ihan kärjessä, kun on ominaisuuksia jaettu. Siis ehkä. Ei nielaista ennen kuin tipahtaa.

Edit: Tiedusteltuani serkkuni ja tätini (molemmat samasta sukuhaarasta) raskauksia ja synnytyksiä, niin toiveet ovat jälleen vahvemmat. Kummallakin mahtavat raskaudet. Ei kipuja, ei oksentelua. Serkku pessyt ikkunatkin ennen sairaalaan lähtöä. Täti kertoi, että mummollakin olisi ollut häntä odottaessa niin vähän mitään raskauteen liittyviä oireita tai "ilmiöitä", etteivät kaikki edes olleet tajunneet naisen olevan raskaana. Ei pöllömpää.