Uusia viboja

Olen ajatellut, että "sitten kun mä olen raskaana, niin sitten..." voi esimerkiksi vetää todella pelottavat raivarit, jos joku esimerkiksi julkisissa alkaisi sättimään sellaisella "me olemme tämänkin maan teille (kiittämättömät) rakentaneet" -asenteella siitä, että minun pitäisi antaa paikkani mekkaloitsijalle.

Tai että voisin kuvitella, miten hermo palaisi raskaana (ei jos vaan) kun pankissa ja ties missä suveneerit ja täyttä elämää omilla ehdoillaan uhkuvat "olen seniori vain tarvittaessa, eli juuri nyt" ihmiset kiilaavat asiansa kanssa pankissa, kaupassa, jonossa kuin jonossa, asiassa kuin asiassa.

Yllättäen näin ei ole käynyt. Olen kokenut etten jaksa. En tosin ole päästänyt "mummeleita" jonossa ohikaan, vaikka kuinka yrittävät kiilata sen varassa että ovat minua vanhempia. Mutta jos ei osaa sanoa edes 'anteeksi' änkiessään kainalon ali, niin oletan että mammat, jotka pauhaavat kuinka "mahtava taas tuo cha-cha-chaa -tunti olikaan" jaksavat vielä jonottaa, omallakin vuorollaan.

Minusta tuntuu, että unelias ja rauhallinen naarasleijona minussa joskus kuitenkin alkaa levottomana kiertämään kehää, kurtistaa silmiään ja harkitsee vahvasti jaksaisiko sitä... Ärähtää, tempaista tassulla kaarnaa varoitukseksi puusta, juosta kiinni ja kurittaa. Sellainen primitiivinen tunne. Ettei jaksaisi daijuilua (l. dorkailua), ei nähdä turhaa vaivaa turhien asioiden takia, joustaa tarpeettomasti vastoin omaa etua eikä oikein taipua ...niin poljettavaksi. Halu pitää oma reviiri siistinä.

Jaakko puolestaan oli kysynyt Argukselta, että "onko raskausaika jotenkin kireää". Jolloin minä luulin että Jaakko oli tarkoittanut, että oliko Mannakin (eli minäkin olisin) raskaana kireä tiukkis. Mutta Jaakko olikin tarkoittanut itseään. Arguksen vastaus oli ollut: "Odota vain kun et ole kahteen kuukauteen saanut nukkua. Sitten sitä vasta kireä onkin".

Toisin sanottuna. Jaakko muuttunee kahta mahdottomammaksi, töissä. Eli jos nyt on kirjat jo sekaisin siitä, että Jaakko on alkanut laukomaan isänsäkaltaisia "läppiä" ja kommentoimaan suomenkielen rikkauksin asioita ja toimintatapoja, niin...

Mutta onhan samaisella työpaikalla muillakin lapsia. Joillain on ihan kolmekin jälkeläistä. Missä on vertaistuki? Kenties ehkä ymmärrämme mekin taas paremmin joidenkin sielunmaisemia ja tulkintoja.

Mietin eilen, että mielenkiintoista on nähdä miten Tyypin tulo muuttaa joviaalia asennettani. Kuinka pitkälle (yhtä pitkälle kuin usein vielä nytkin) jaksan olla kohtelias ja toistaa asiaani monesti erilaisin sanakääntein ja suoda vastaanottajalle oivalluksin tunteen. Eli miten pinnani lyhenee. Koenko, että jaksan rykäistä vihjaavasti, sanoa useaan otteeseen kohteliaasti vaikkapa "anteeksi, pääsisikö tästä ohi", jättää vastapuolelle ...onnistumisen tunne siitä, että löytää aivonsa ja/tai käytöstapansa.

Mielenkiintoista on siis myös miten Jaakko reagoi ja millaiseksi sisäinen "vastuun ja muutoksen myllerrys" muodostuu ja mitä siitä syntyy. Sillä jos Mairen-koirankin kanssa koettiin, että ollaan avuttomasta yksilöstä vastuussa, niin Tyyppi taitaa olla sitä potenssiin...

Kuva: täältä