Sekavaa

Toissapäivänä minusta tuntui, että koin ensimmäisen ja toivottavasti pahimman raskausahdistukseni. Näin edellisenä yönä kolme ahdistavaa unta. Yhdessä olin eksyksissä slaavilaisessa Lontoossa, yhtä en enää muista ja kolmannessa joku oli sotkenut totaalisesti kotimme, murtautumalla sisään ja jättämällä vielä onnittelukukat ulkooveen.

Siitä se aamu sitten lähti, sekavissa tunnelmissa. Eikä sitä helpottanut laskujen maksu ja ankara ajattelu nykyisen asunnon vuokraamisesta (varsinkin kun edellinen välittäjä oli antanut itsestään ja tekemisistään niin totaalisen musertavan surkean kuvan). Perjantain pankkitapaaminenkin rassasi, silloin selviää mahdollisesti muuttopäivämme.

Muistin kaikkia työhön liittyviä isoja ja pieniä kokonaisuuksia, joista isoimmat tuntuivat mahdottomilta ratkaista. Siivotakin piti. Lähestyvän muuton organisointi, molenmmissa asunnoissa tapahtuva maalausoperaatio, pelot siitä että "mitä jos mulle tuleekin ihan hirveän iso vatsa enkä kykene tekemään mitään?!".

Mietin, tietenkin sitäkin, miten Maire-koira tulee Tyyppiin suhtautumaan, meneekö kaikki hyvin ja tottuisiko Tyyppi jo kohdussa Mairen haukuntaan, ettei sitten aina saa slaageja? Päädyin myös tuskailemaan koulunvalintaa ja sitä pitäisikö silti ilmoittaa Tyyppi Snaideriin. Olisiko se "luovutusvoitto" koulun homehtuneelle ilmapiirille, joka antaisi kuvan ettei heidän tarvitse mitään itselleen tehdä?

Nihkeä hiki nousi otsalle ja koko keholle. Päätin keskittyä hengittämään. Maksoin laskut, otin selvää vuokranantajan velvoitteista, kasasin asuntoa ja taloyhtiötä koskevat tiedot mukavaan pakettiin. Tein töitä, myös hitusen kotitöitä, rauhoituin ja Jonnakin tuli iltapäivästä vähän luomaan tsemppiä.

Illalla puhuin piiiiitkästä aikaa Reetan kanssa, joka on ylitse pursuavassa tunteilussaan ihan kertakaikkisen mahdoton pakkaus. Siis hyvässä. Oli tietyllä tapaa vertaistukea, mikä on aina ihanaa ja lohdullista.