Nainen lisääntyy
Uudenvuodenaattona olimme yhdellä kaikkien aikojen ensimmäisellä luokkakaverillani. Jossun kanssa tutustuttiin eskarin tutustumisillassa, vuonna 1984 Helsingin Meilahdessa. Siinä ihan Urho Kamala Kepposen naapurissa.
No Jossu ja Jossun kih-lat-tu (OMG!) asuvat tuossa parinsadan metrin päässä (kaikkensa teet ja sitten sitä ollaan taas saman bussin varrella, tai melkein). Häät tulossa parin kesän perästä ja näin. Puhe kävi välillä myös perheen perustamisessa.
Olemme liki kolmekymppisiä. Minä, Jossu ja liuta muita akkoja. Vain osalla on jo lapsia. Hyvä jos luokaltamme puolella. Kuten usein aikaisemminkin olen tätä pohtinut, se on mielenkiintoista ja haastavaa. Noin väestöjakauman kannalta, etenkin väestön ikäjakauman kannalta.
Kun nykyään tyttö päättää lukion on suorastaan KATASTROOF, jos pamahtaa tämä paksuksi. Ei, ei ja ei. On elämä elettävänä ja pitää mennä opiskelemaan. No kesken opiskelujen EI HERRAN JUMALA tehdä lapsia. Siitähän kärsii opiskelu. Ja mitä siitä työn saannista sitten tulee?!! No heti opiskelujen jälkeen pitää mennä kuin rRraivo härkä työelämään, LUNASTAA se oma paikkansa eikä sitä sovi (anteeksi kielenkäyttöni) tyriä millään penskalla. Vasta, kun asema työelämässä on (edes jotenkin) turvattu sopii kaikkien kohteliaisuus normien ja työetiikan sekä -moraalin ja työnantajaa kohtaan tunnetun lojaalisuuden puitteissa jakautua.
Ja sitten kun on liki nelikymppinen tai viisikymppinen akka, niin "eikö se nyt ole vähän säälittävää. Tossa iässä. Olisi nyt ajatellut aikaisemmin". Ja kuinka paljon mikäkin taho on valmis osallistumaan hedelmöityshoitoihin, joita tarvitaan koska naiset ovat painaneet urakaistalla tuhatta ja sataa?!
Tämä on tietenkin kovin karrikoitua ja julman pelkistettyä, mutta hei... Tää on vaan tunne, joka on elänyt jotenkin mun mutussa (musta tuntuu) jo pidempään.
Ja hetkinen! Milloin miehet lisääntyvät? Eivät ilmeisesti koskaan. Nainen lisääntyy, mies on hyvä työntekijä. Nuorelta naiselta saatetaan (typeryyksissä ja lakia vastoin) koettaa onkia vastausta työhaastattelussa siihen aikooko ko. hameyksilö A) yleensäkin, vaikka joku päivä hankkia lapsia tai B) seuraavaan viiteen vuoteen. Mutta käykö tämä edes mielessä, kun miestä haastatellaan? Tuskinpa.
Miehen vastuulla on "tehdä" päätös tulevan jälkeläisen sukupuolesta ja naisen tehtävä on kantaa alkiosikiötä 9 kuukautta kohdussaan. Muistaa syödä hyvin, monipuolisesti ja terveellisesti, hankkia kaikki vitskut ja raudat, kalsiumit ja muut, levätä ja liikkua sopivassa suhteessa, puhua vatsalleen, ottaa se huomioon, välttää pahoja aineita (viinaksia, tupakkia, kahvetta, liiallista sokeria jne.), eikä nostella tahi huhkia. Naisen kroppa muuttuu, iho saattaa "repeillä" (onneksi ne raskausarvet siis ihan muutamassa hassussa vuodessa vaalenee ihan siis melkein huomaamattomiksi) ja mm. aivot voi käydä vähän hitaalla... No näin on tehtävät kuitenkin jaettu.
Niin, jotenkin minua sitten riepoo, että Matti Vanhanen ja "pojat" keksivät laukoa ilmoille näitä "menkää nuoret, hedelmälliset naiset ja kansoittakaa maa", kun sitä ei ole tehty mi-ten-kään päin helpoksi. Ei taloudellisesti eikä mentaalisesti. Jos minuus mitataan siinä montako vuotta on alle kolmikymppisenä kerennyt olemaan tuottava kansalainen, taloudellisesti/rahallisesti/veronmaksullisesti, niin missähän kumman välissä sitä olisi siinä samalla kansoittanut maan? Saati missä ne rohkaisun sanat nuorille, viriileille miehille?
Ja sitten. Ollakko uraäiti vaiko kotiäiti? Valitse leirisi. Nou dänks! Kun valtionkoneisto ja yhteiskunnanpaine eivät tee asiaa vielä tarpeeksi helpoksi, niin synnytetään tällainen IHAN TURHA keskustelu siitä mikä on parasta ja kenellekin ja missäkin vaiheessa. Kuka on hyvä ja kuka ihan hirvee paska.
Globaalissa arjessa, missä melkein kaikki ovat lomailleet Taikussakin (5kymppiset ainakin kutsuvat Thaimaata Taikuksi, kutsu sinäkin), meillä on näin pieniä ajatuksia. Siis suppeaa ja aivan täysin typerää. Onko sitten kyse salaliitosta, jonka tarkoitus on vain ajaa akat tukkanuottasille vai mistä, mutta turhaa se kuitenkin on.
Kaisa-mummoni oli 28-vuotiaana, siis minun ikäisenäni, viiden lapsen äiti, vaimo ja kävi töissä. Kerkesi itse vaatettamaan lapsensa ja tekemään harrastusmielessä villaiset ja hillotkin. Kaisa-mummo kerkesi näkemään siskojaankin ja huolehtimaan ukostaan, joka varmasti oli juuri niin moterni ettei liikoja nähnyt vaivaa auttaa. Kaisa-mummo on minun sankari. Tosin pappaa olisi saanut höykyttää vähän, että itsekin olisi päässyt etelänlomille useammin. Mutta mistä se repi kaiken sen ajan siihen kaikkeen?
Tunnisteet: Raskaus ja Minä
posted by Hanna Kopra @ 22:36
9 Comments:
Heips ja hyvää uutta vuotta. Sinun blogiasi on hauska lukea, kirjoitat niin, että vedet tirskuu välillä silmäkulmista. Itse taidan olla sun Kaisa-mummusi tyylinen... en kylläkään saa lapsille vaatteita tehtyä, villaisiakin kovin vähän, mutta muuten olen ollut 28 vuotiaana 5 lapsen äiti ja nyt 31 vuotiaana kuuden lapsen äiti, ilman mitään uskonnollista vakaumusta. Hyvää uutta vuotta, minä odotan innolla täällä teidän odotuksen päättymistä vauvan syntymään ja siitä eteenpäin tietysti!!
Hurrrjaa. Tuota voi nykyään kutsua kyllä extremeksi. Kuten Suski-ystävän pikku sisko sanoi kesällä Reese Witherspoonista ja sen kolmesta lapsesta: "Ihan sairasta".
Mutta toisaalta... Miksen mäkin ole vaan tehnyt noin?
Kuten Maijun mummo sanoi Rendi-lehdessä "On helvetin moinen uhraus mennä jonnekin toimistoon hakkaamaan jotain konetta" (hataran suoralainaus).
Ai niin. Kiitti, kiitti!
Yliopisto-opettajana olen sitä mieltä, että monille naisille ja miehille tekisi ihan hyvää tulla vanhemmiksi heti lukion jälkeen. Paljon turhaa haahuamista jäisi pois ja voisi ehkä seljetä sekin, mitä haluaa elämässään tehdä ja missä opiskella.
Jostain syystä tällaiseen vaihtoehtoon ei kukaan rohkaise. Ei vaikka tiedetään, että sitten myöhemmin se on kuitenkin vielä hankalampaa - koskaan ei ole oikea aika!
Tällaiseen lisääntymiseen ei todellakaan juuri rohkaista. Ja kyllä se voisi olla ihan ok juttu ennen kaikkea sitä taloudellista vakauttakin, joka tunnetusti ei ole onnen tae.
Ja koska aina on yhtä huono aika, voidaan se kääntää että aina on yhtä hyvä aika hankkia lapsia.
Kiitos Hanna blogistasi! Olen seuraillut jo jonkin aikaa. Hauskaa luettavaa ja vielä monasti tiedonjyväsiä pullollaan. Olen itsekin raskaana (LA 17.6.) ja olet ehtinyt pohtia monta minua kiinnostavaa asiaa jaloista pois. Oikein kivaa.
Tuosta lisääntymisestä. Kävimme mieheni kanssa tänään ennakkonäytöksessä katsomassa Ihmisen pojat -elokuvan. Siinä spekuloidaan kuinka vuoden 2009 jälkeen maailmaan ei synny yhtään lasta. Nainen ei lisäänny. Ja sitten kun sellainen vihdoin on tulollaan vuonna 2027, se lietsoo sotaa. Täytyy sanoa ettei kyllä ole raskaana olevalle sopivaa katsottavaa, mutta muuten erinomainen leffa. Siinä espanjalaiseen (ohjaaja) suorasukaiseen tyyliin käsitellään asioita asioina eikä paisutella edes runsasta räiskimistä. Kyllä laittaa miettimään mihin tämä maailma on menossa, jos raskaus on suoritus johon pitäisi pystyä siinä ohessa kun ura kiitää pääasiana. Mihin se johtaa? Jossain vaiheessa kehot, ja ainakin päät, voivat sanoa stop. Niin elokuvassa visioidaan. Mitäs sitten tehdään? Menetetään toivo ja elämänhalu. Tai tavoitellaan niitä sairaalloisesti toisiamme vastaan taistellen. Näin elokuvassa.
Tuon kokemuksen perusteella voin sanoa, että onneksi me olemme vielä lisääntymiskykyisiä. Se on ihmiselämän edellytys, niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin. Toivottavasti tulevaisuudessakin saamme kuunnella lasten naurua ja kirkunaa iloksi ja kiusaksi asti!
Joten hieno juttu, kyllä ne työt odottaa, ihmisyys on tärkeintä. Onnea odotukseesi Hanna!
Minusta näin joskus 90-luvulla dokumetin nanoolifenoolista tai jostain sen tyyppisestä, joka on estrogeenin klatainen molekyyli, jonka toimesta mm. suistojen alligaattorit vaiko ovatko krokoja ovat hermadofiittisiä, enemmän kuin koskaan ennen.
Tuota muistaakseni nanolifenoolia on paljon muovi- ja pesuaineissa, e-pillereissa ja muissa kemiallisissa yhdisteissä ja se leviää tietenkin sitten sitä kautta näpsästi vesistöihin.
Silloin sana kummitteli mielessäni ja päiväkirjamerkinnöissä pitkän tovin ja senkin takia aion kestoilla kaikkien lasteni kanssa, varsinkin poikien.
Ja totta on, että ei meistä paljoa jää vai mitä Matrixiä tässä ollaan sitten rakentamassa, jos lasten tekemiseen ei tunnu olevan hyvää rakoa ja JOS se menee jatkossakin vain ja ainoastaan niin päin, että perhe joustaa työn ehdoilla.
Mä en siis voi mennä katsomaan sitä elokuvaa. Tänään on huomattu jo merkittäviä piirteitä siitä miten huonosti mä kestän hälläväliä meininkiä ja periaatteiden myymistä kohtuuttoman halvalla.
Ja myös se, että tulistun kuin ihan pienenä. Kohta ei auta kuin toimia samoin kuin silloin. Sulkeutua huoneeseen ja sujautella lappuja oven ali, joissa on piirros höyryävästä koirankakkarasta!
Totta. Ei unohdeta ihmisyyttä, työ ei tekemällä lopu, ei vaikka joku tappaisi sillä itsensä.
Niin ja siis kiitos. Tää vatvominen ja purkailu, se on niinku terapiaa, itse sellaista tosin. Muta onpahan sekin pois sitten turhanpäikseen terveyshuollon menoista. ;)
Niin määki sen aattelin että koska aina on huono aika, niin se on sitten ihan sama. Ja herranjumala tässä sitä vaan ollaan paksuna kesken opintojen.
Lähettäisköhän M. Vanhanen mulle jonkin stipendin jos ehdottaisin? ;)
Siis mun mielestähän tota voisi aina kysyä. Kun kerran kannustaa, niin eikö siitä voisi sitten vaikka jotain tunnustusta sitten saada...
Msahan voisi värkätä vaikka jonkun diploomin, jonka annettaisiin kaikille synnyttäneille naisille.
Lähetä kommentti
<< Home