Ulosteenkoostumus ja pari porttaria

Mielenkiintoinen teema. Monenkin mielestä. Toi uloste. Sisätautilääkärien, labratyyppien, kakkafriikkien, koiran ja lasten omistajien.

Kun testasin itseni raskautetuksi, niin ostin (SAIRAAN KALLIIN) Odottaja-lehden. Olin matkalla Lahteen, Zeta-junalla, yksin. Ja koska raitiovaunun paatuneena käyttäjänä en vielä saaristossakaan katso aikataulua, vaan menen pysäkille "koska sivistyneessä yhteiskunnassa se menopeli liikkuu säännöllisen usein", niin tuolloinkin. No Pasilan-asemalla kerkesin syödä jotain syntisen hyvää ja selailla sitä lehteä.

Lueskelin ja totesin, että olen IHAN pihalla. Termit on to-del-la omituisia (mahatuubi?! Wattaaa...?!.) eivätkä sano mitään. Tajusin, että "tää on insaid-juttu ja mä oon outsaideri". Kyse on vähän niinka mistä vain insaid jutusta (linnut, ötökät, filatelia, filologia, tuunaus, ristipisto-extreme jne.). On ne insaidjutut, termit ja ...ju nou.

No ajattelin, että "kyllä tää tästä, meikä pääsee kärryille ja messiin", joopa joo. Kun oma raskaus olikin sellaista iiiiveliä ja ...tosi monien mielestä naurettavaa "valkoistavaloa", siis kivutonta ja yrjötöntä, niin tulipa jollekin sanottua "jooo, ei mua mihinkään raskaanaolevienkerhoon ainakaan huolita". No niinka mä just aina haluaisin ihan hirveesti jotain tietyntyyppisiä ystäviä. No joo. Curen fanitus aikana aika monella kaverilla oli sellai Robert Smith -tukka, sateenkaaren kaikissa väreissä. Tai muuten vain kovin angstisia. Mutta siis SEN jälkeen. Sittenhän mä päätin perustaa tän, Blogin. Piruuttaan vaikka vain.

Jotenkin tämä "lahkolaisuus" on tosi jännä juttu. Pitäisikö sitä tuntea hirvittävää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ihan kaikkien muiden raskaanaolevien kanssa? Sama kuin tunsiko sitä vaikka kaikkien teinien kesken? Ei. Tod. Tai kaikkien koiranomistajien kesken? Noup. Niinka ei tunne kaikkien steinerkoululaistenkaan kanssa, vaikka siis sehän on IHAN eri juttu (ja siis pitäisi).

Sitten tuolla jossain ihan muutamien viikkojen päässä siintää aika, josta on kuullut ...kaikenlaista. Esim, että joskus joidenkin kanssa joutuu juttelemaan (tai ainakin kuuntelemaan) juttuja, joita ei vaaaaan haluaisi. Tai siis mä en ainakaan, joka kerta enkä ainakaan kahvipöydässä tai pitkälti. Joo, ei kiitos. Onhan se luonnollista, että uusi ...asia vie mennessään. Niinka tietyn ikäiset tytöt noi hevoset ja pikkupojat tosi usein dinosaurukset. Sitten ei mistään muusta puhutakaan. Mutta kuitenkin. Jos haluaisi välillä puhua vaikka jostain IHAN muusta.

Niin kutsutut lapsettomatkaverit ovat jo alussa sanoneet: "Sit sua ei nää vuoteen..." tai "sulle on sit turha soitella..." tai "ethän sä sit lähe himasta mihinkään pitkiin aikoihin..." tai "turha varmaan ajatella mitään kahvitteluja..." tai "ei meijän varmaan kannata mitään isoja synttäreitä pitää, kun sä et kuitenkaan jaksa..." tai "sit teillä on vaan niitä muita lapsiperhekavereita..." (niin Tuli-Liekki & Chigacon Leimaukset ja kummatytöt)! HEI! Voi... fidu hei, kiitti hei! Kai sit voi lauantaisin mennä Hakiksen pappakerholaisten kaa tortsalle hengaa, mutta kyllä mä olen ennenkin jopa sille kaivannut vastapainoa.

Yhdet tuuppaa hiekkalaatikosta ulos, antaa kuukausien porttareita ja sit pitäisi pungeta sen "valkoisenvalon" kanssa jonnekin ihan oudolle laatikolle, väärän väristen lapioiden kanssa. Voisko jättää jotain liikkumavaraa?