Isotäti

Tänään oli isotäti Helsingissä. Ruttuapinaa (kaikella rakkaudella) on mukava tavata. Onhan se megarasittava (kukapa tästä porukasta ei olisi), mutta sille voi sen myös sanoa ja sitten yhdessä irvistellään sekä heristellään nyrkkiä (ja Se aloittaa sen aina ekana)...

A: "Ethän sä ole edes yhtään paksuna!"
H: "Hauska nähdä suakin Ruttuapina!"

Sitten kun Tyyppi syntyy Aili tulee Lillyn (bestiksensä) kanssa Helsinkiin taas (Tukholmasta), mutta vasta nimenantoon. "Mitään nimettömiä lapsia tulla katsomaan!". No turha sitä olisi tulla kahta kertaa lyhyessä ajassa. Ja Ruttuapina rakastaa juhlia, missä pääsee kertomaan kaikkia juttuja, uusille ihmisille.

"Etkä sä ole edes tarpeeksi lihava! Mikset sä ole lihavampi?!" No itse en lähtisi ihan liioittelemaan. Mä mikään neiti Kesäheinä ole. En kovassakaan tuulessa kaadu tai jalat irtoa maasta. Kun on jo 41+ kenkä.

Aili on isänäidin puolelta suvun vanhin. Ja muistaa 90-vuoden ajalta paljonkin hyviä juttuja. Se on vähän skandaalikäryinen, mutta aina herkullisempia juttuja se on kertonut. Muut ovat yrittäneet peitellä, juuri ns. hyviä juttuja. Minäkin tunnen (juttujen perusteella) 20–30-lukujen Lappeenrannan paremmin kuin nykyisen. Kaikki ne "miljoona kertaa kuullut" jutut pitäisi saada taltioitua. Ennen kuin on myöhäistä.

Ihan että Tyyppikin tietäisi sitten isompana mistä on kotoisin. Sillä on se mielenkiintoista. Toisekseen se on historiaa. Se ei yllä koulukirjoihin, mutta on kuitenkin tärkeää ja sille olisi oma tehtävänsä olemassa. Hyviä tarinoita ja ajankuvia. Kuinka Maire-isotäti juoksi pienenä (sekään mikään pieni koskaan ole ollut) pitkin Lappeenrannan katuja neekerityttönä "kaislahameessa", koska olisi halunnut olla pidempään neekerityttö (n-sana joo-o, mutta niin se tarinassa menee) tai kuinka Aili matkusti sodan aikana jäniksenä Viipuriin isäänsä tapaamaan tai kuinka... No ei ehkä kerrotakaan.