Voihan perse...

...eikun perhe. Olen miettinyt paljonkin (tavallaan) sitä, että meistä tulee pian ihan oikea perhe. Vaikka minusta me olemme olleet perhe jo kauan. Ennen Maireakin. Koska minusta meidän (minun ja Jaakon) vanhemmatkin lasketaan mukaan ja jos on muita läheisiä, joita saa sekä joutuu tapaamaan.

Mutta me oikeasti perheydytään pian. Mairesta tulee isosisko ja meistä vanhempia... Hmmm... Outoa. Sekin, että meistä tulee vanhempia.

On hassua katsella ihmisiä työntämässä vaunuja tai kulkemassa vanhempien lasten kanssa. Siis ihan luonnollista, mutta jotenkin siihen vain suhtautuu niin omituisesti kun itsestä on kyse. Eihän vauvoja mistään lauteitten alta tule tai edes haikaran kyydillä, kyllä kait olen siitä jo ihan varma, mutta...

Perhe noin yleensä on muutenkin mielenkiintoinen pohtimisen aihe. Perheitä on niin monenlaisia kuin on perheitäkin. On mielenkiintoista aina silloin tällöin huomata, ettei nk. normiperhettä olekaan. Ulospäin siltä saattaa vaikuttaa, muttei sellaista olekaan. Se on vähän niinkuin 'linna Espanjassa', unelma jostain mitä ei ole.

Itselläni on aina ollut jotenkin helppo ajatella, että voisin adoptoida. Sen enempää sitä pohtimatta, ajatus on ollut vain... luonnollinen. Nyt olen raskaana ja Tyyppi räjähtää reisilleni (toivottavasti sulavin liikkein lipuu kuitenkin maailmaan) lähi aikoina ja näin meillä on ...lapsi. Hmmm. Se on merkillistä. Jännittävää, pelottavaa, kiinnostavaa, kutkuttavaa ja perin merkillistä. Olla sekä jonkun lapsi että toisen vanhempi. Näin se homma etenee.

Mietin tänään sitä kenellä ja keillä on oikeus vanhemmuuteen, siis perheeseen jossa itse on vanhempi ja tällä vanhemmalla on niin sanotusti omia lapsia (ei siis minun henk. kohtaiseen käsitykseen perheestä, jonka muodostavat jo avopari ja koira tai vain ihminen ja lemmikki). Ja siis tietenkin oikeutta, tasavertaista oikeutta perheeseen, vanhemmuuteen. Ketkä kaikki toivovat lasta, voivat sen saada ja kenellä kaikilla on siihen oikeus. Toivottuun lapseen?

Minusta on ikävä peruslähtökohtaisesti ajatella, että ihminen olisi paha. Ihminen on paha, koska... ihminen on ihminen. Eläin, joka on usein itsekäs ja ajaa omaa etuaan (ihan omaa omaa, laumansa, reviirinsä jne.). Mutta en halua ajatella, että yksilöt ovat massanakaan pahoja vain koska ovat jotain.

Tietenkin minäkin saatan mumista ja miettiä pienessä päässäni, että ehkä joku jonka rystysiin on vaikka tatuoitu 'white power' saattaa olla henkilö, jonka aggressioiden käsittelyt saattavat saada henkilössä liian suuria tunteita ja tekoja aikaan. Eli suhtaudun ennakkoluuloisesti ja epäillen.

Mutta pitäisinkö todennäköisenä, että hän vaikkapa käyttäisi lapsiaan hyväksi? Tai että hän hakkaisi lapsiaan, yleensä perhettään tai muitakaan? En mielelläni. Enkä ensimmäisenä. Ennemmin ajattelen, että henkilö saattaa syöttää jokseenkin suppeaa näkökantaa maailmasta jälkikasvulleen ja olevan niitä jotka riehuvat lähipubissa. Ja siinäkin voin toki olla väärässä.

Toisaalta minusta on mielenkiintoista ja hyvin merkillistä, että nk. perheen sisäinen adoptio olisi ihan ok, muttei ns. ulkopuolelta adoptoiminen. Jos pidämme joukkona vaikkapa homoja hulluinaraiskaajaperversseinä, niin miksi olisi ihan ok antaa adoptoida perheensisäisesti muttei ulkopuolelta? Suhtaudummeko siten, että perheen "omille" lapsille saa tehdä mitä vain, muttei "vieraille" lapsille? Ja eikö jotenkin ...lojaalimpaa olisi toimia juuri päin vastoin?

Itse tiedän ihmisiä (joka sorttia), jotka olisivat varmasti hyviä vanhempia siinä missä moni jota en tunne. Myös tiedän sellaisia, joista ei ehkä siihen olisi. Tai mistä sitäkään tietää. Noh, joistain se valitettavasti kokemuksen kautta tiedetäänkin.

Kun lasten tekoon ei tarvita tutkintoa, pääsykoetta, henkilöiden taustoja ei tarkisteta, ei tehdä kotitarkastuksia, haastatteluja, niin melkein kuka vain voi lisääntyä... Ai niin. Tehdäänpäs. Jos joku haluaa adoptoida.