Siis niinka hä?!

"Hannaa kuitenkin jännittää." Siis mikä?! Ihan ensimmäinen ajatus, joka tulee kun Jaakon vanhat työkaverit juttelevat Jaakon kanssa MegaStoressa. Jäbät (kun eivät ole enää poikia eivät oikein... niin), jotka minäkin ihan tunnen jutustelevat kuulumisia Jaakon kanssa, mutta itse nyt jaksa jutella [lue: kertoa omia hyviä juttujani, kun ne tippuu kyydistä kuitenkin ja joudun lopettamaan sanoihin: "no siis jooo, te ette nyt vaan tajua"].

Ja sitten kuulen sivukorvalla (joka on luonnostaan höröllä), että nimeni mainitaan. "Mua mikään jännitä!", kuulen sanovani ennenkuin edes ymmärrän mihin asiayhteyteen koko kommentti liittyy. Ja kato, ylläri: synnytykseen. "No Jaakko ainakin kannetaan tajuttomana ulos... kieh, kieh, kieh...". Mielummin siis niin päin, jos multa kysytään.

Edelleen jos joku kysyy erityisen painottavasti "kuinka SÄ olet voinut?", niin menen vähän hämilleni. "Jooooo... Siiis ihan hyvin. (hiljaisuutta) Kiitos kysymästä" ja päässä ääni kysyy: "Miksi toi kysyy tota tolleen? Olenko mä ollut jotenkin ...erityisen ei-hyvinvoiva?!". Eli olen edelleen vähän niinka pihalla tästä olotilastani.

Tai kun ährystän mäkeä ylös, niin teki mieli taas kysyä vastaantulevalta parrankasvua harjoittelevalta juipilta, että: "Mitä?! Jaksatko sä aina joka mäen nousta ylös kuin aropupu?!", kunnes tajuan että ennen edellistä mutkaa olen ns. ojentautunut kuin Sirkus Finlandian neiti Gaselli sitomaan kengän nauhojani ja paitani on noussut ylös, paljastaen upean yhdistelmän kaksia päällekkäin puettuja sukkahousuja...