Ihan niin kuin ei olisikaan
Moni kyselee sitä, että "mikäs vointi?" tai "kuinkas on mennyt?", joihin tajusin eilen vastaavani jotakuinkin aina: Ihan niin kuin ei olisikaan (raskaana).
Kyllähän minä tiedän olevani (raskaana) ja vatsakin turpoilee, Jonna kieltää "hölskyttelemästä Sitä" ja olen Helsingin Steiner-koululle aivan todella raivoissani, koska en halua Tyypin menevän kouluun, jonka johto on näin/noin törppöä.
Mutta kun on muutakin ajankohtaista mitä pohtia. Muuttorumba, työasiat, kirpparille meneminen joka tietenkin liittyy lähes saumattomasti muuttoon. Ja Maire-koiralla on alkanut menkat. Menkka-Maire is back! Se on niin apaattinen ja reppana, ei meinaa ruoka maistua ja pitää sitten muistaa menkkailut ulkona ja näin. On SKK:n keskusteluja, Kertun synttärit, huomenna Egotrippi Tavastialla, Kertun synttärisyömingit lauantaina, vaaliasioita...
En kirjoittanut kummallakaan SKK:n tapaamisella raskaudestani juuri mitään, äiti taitaa ihmetellä miksen jaksa innostua enempää hahtuvalanka kutomisista, Jaakon äiti puolestaa etten repeytynyt liitoksistani Ruskovillan tehtaanmyymälässä.
Toisaalta Jaakosta olen ihan pöhkö ja menen asioiden edelle, koska meillä on jo mm. omia lapsuuteni aikaisia vaatteita pestyinä ja viikattuina laatikoissa.
Minä en edes muista millä viikolla mennään. Olen tosin merkinnyt tämän asian kalenteriini, jokaisen torstain kohdalle. Nyt on 15+5, eli kait niinka 16. viikko. Siis tästäkään en ole perillä ja ajattelen, että tulee sitten kun tulee.
Mutta kun vain on uupunut olo ja unet ovat villejä seikkailutyyppisiä, niin en minä koe ihan tolkutonta "raskautta".
Olen ehkä kärjistyneemmin periaatteellinen. Suojatieliikenne tuntuu järkyttävältä itsekkyydeltä ja toisten unohtamiselta. Aikuisten ihmisten käytökseen kiinnittää huomiota. Miettii elämmekö 3kymppisten alfayhteiskunnassa, jossa tilaa heikommille on vain vähän, jos sitäkään. Riittääkö hurskastelu elämässä ja maailmassa ja näin. Tuntuu vain siltä, että pitää nousta epäoikeutta ja vääryyttä vastaan enemmän kuin koskaan.
Mutta tämä kaikki tuntuu niin tutulta. Tulee lapsuus mieleen. Näen itseni yhtä raivopäisenä kuin silloin.
Tunnisteet: Raskaus ja Minä
posted by Hanna Kopra @ 10:16
2 Comments:
No niin siis, toi on nyt niin tota!! Etenkin omilla vanhemmilla on ollut 20-30 vuotta aikaa tottua ajatukseen, etta jonain paivana niista tulee mummoja ja vaareja. Ja sitten kun se tapahtuu he ovat niin innokkaita etta!!! He ovat siis odottaneet tata hetkea jo vuosikymmenia!! Mutta meilla itsellamme, ellei ole takana pitkallinen yrittaminen, paksuksi pamahtaminen on shokki. On vaikea olla innostunut jostain kun ei itsekaan viela taysin sisaista mita on tapahtunut. Itse yritin tehda jotain "innostunutta ja inspiroivaa" kuten esim. raskaus-joogaa, mutta kaikki tuntui ihan feikilta koska en todellakaan ollut ajatellut tulevani paksuksi. Oma innostus alkoi vasta viimeisella raskauskuulla. Eli anna muiden touhottaa ja ota itse lungisti, sulla on viela 4kk aikaa ruveta hossottamaan.
Samoilla viikoilla mennään ja täällä myös vauva tuntuu vielä kuitenkin kaukaiselta. Neuvolassa tosin sanottiin heti alussa, että vauva-asiat alkavat sitten myöhemmässä vaiheessa pyöriä enemmän ajatuksissa. Taitaa nuo ensimmäiset potkut ja mahan kasvu sitten tuoda toden tuntua raskauteen.
Lähetä kommentti
<< Home