Jatsia

Eilen jaksoin jopa ajatella, että puolikymmnen jälkeen olisi jotain kodin ulkopuolista ohjelmaa. Oikein mantereen puolella. Enkä edes tiennyt, että mitä. Siis että jazzia, mutta millaista jazzia. Hyvää vaiko jotain taidelirutus...peetä.

Time Barissa oli Marzi Nyman, Arttu Takalo ja Jaska Lukkarinen sekä näimme vierailevana tähtenä saksofonin historiasta valoittaneen musiikkipiirien kehonrakentajan. Kuivahuumori on usein kaikista parasta.

Onneksi pääsin istumaan nahkatuoleille. Siinäkin meinasi olo käydä välillä tukalaksi, vaikka valua pystyi kuitenkin enemmän kuin esim. jakkaratöttöröpalleilla.

Time Bar, Aikatalossa (siis se talo missä on leffateatteri Bristol) on savuton, pieni ja ihan tosi jees. En tiedä kuulunko hoteimpaan kohderyhmään, kun kiellettyihin juomiin kuuluvat solisoli ja kivennäisvedetkin, että noin mikä on kraanaveden kate?!

Jaakko oli erityisen tyytyväinen, että Tyypin hetkeen viimeinen livekeikka oli näin hyvää musiikkia. Kun saattaa mennä hetki, kuukausia ettei Tyyppi saa livenä kuulla kuin Mairen Larin Paraske -tuotantoa...

Mietin keikan aikana ja juotuani yhden kielletyn solisolin, yhden kivennäisveden ja laseja kraanavettä, että:

- Vibrafoni on tosi villivehje. Koulun musiikintunneilla en koskaan osannut muodostaa sillä mitään tolkullista, mutta fiilistelyyn se oli paras.

- Tyypille voisi hankkia alkuun ksylofonin. Vai myös rummut?!

- Mitä jos multa tuleekin NYT täällä lapsivedet?!

Arttu Takalo, mies jonka minäkin muistan kymmenen vuoden takaa Ateljee baarista (kyllä olen hengaillut Sibis yms. musikaalisesti lahjakkaiden kantakuppilassa), huitoo vibristä aivan tolkuttoman hyvin. Mutta siis kokoonpano oli kyllä ihan timanttisen tiukka. Minä en ole hyvä rytmisoittimissa. Siksi rumpuosuudetkin olivat vaan ihan kamalan mykistäviä.

Tyyppiä ei tuntunut häiritsevän. Välillä sitä vähän ilmeisesti venyteltiin ja otettiin parempi kuunteluasento ja yhdessä vaiheessa tuntui jotain ...ehkä vain sattumalta se tuntui kuin Tyyppi naputtaisi jalalla tahtia.

Mutta puolenyön aikaan kurpitsa vaunut alkoivat polttaa alla. Oli päästävä kotiin. Nyt pitänee hankkia vain jostain jotenkin eilisen oloista musiikkituotantoa. Kun kerran Tyyppi oli keikallakin. Ja tuntui pitävän. Mielummin meidän tuleva perhe kuuntelee sitä kuin Fröbelipalikoita, saati Mikko Alataloa.

Kuvat: täältä, täältä ja täältä