Paksuna

Avoin foorumi etenkin allekirjoittaneelle purkaa hämmennystään, ilon ja ahdistuksen tunteita, ihmetellä alakulttuuria, joka ympäröi raskautta ja kummastella lässytyksen määrää. Yhteenveto Tyypin odotusajalta, joka loppui maanantaina 2.4.2007, juuri ennen virka-aikaa, eli 15:59.

torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Tässä ollaan - eikä muuta voida

…Eikä edes halutakaan muuta. Kumpikaan ei varppina halunnut palata ajassa enää taakse päin. Koska A) oli ihanaa, että synnytys oli ohi (molempian puolesta uskaltaisin sanoa) ja B) oli IHANAA, että Tyyppi vihdoin oli pihalla ja siinä niin.

Tuossa vaiheessa olo oli hyvä, mutta kroppa täysin maitohapoilla. Onneksi syötiin aikainen lounas, että energiaa riitti. En tiennyt, että ponnistuspinnistysvaihetta oli kestänyt vain 40 minuttia enkä osannut yhdistää julistettua syntymäaikaa laskukaavaan: "Tultiin Kätlärille 12:45, Tyyppi syntyi 15:59". Meni seuraavaan aamuun tajutessa miten oikeasti kaikki oli mennyt varsin rivakasti.

Koska tämä Blogger on ihan dor-ka ja kuvien lataaminen ei oikein suostu onnistuakseen, niin jatkan seuraavassa postauksessa lisää Tyypin tuloon liittyen.

Tunnisteet:

4 Comments:

At 9:25 ap., Anonymous Anonyymi said...

Suloinen kuva. Onnittelut täältä vielä yhdeltä blogin seurailijalta.

 
At 10:03 ap., Anonymous Anonyymi said...

Onnea ja iloa:)
Toivottelee viiden tenavan äiti.

 
At 1:01 ip., Anonymous Anonyymi said...

Söpö tyttönen teille syntyi :)
Ja melko nopsaankin vielä. Tuntuuko jälkeenpäin, että synnytys oli odotettua/pelättyä helpompi?

 
At 1:48 ip., Blogger Hanna Kopra said...

Kiitos, kiitos. Mä vielä mietin itse, että miten ois viiis…

Pupu.
En mä tiedä. Tavallaan ja tavallaan. Se tuli ja meni ja sen kesti. Ei se mitään hehkeää ollut, mutta …tulipa tehtyä.

 

Lähetä kommentti

<< Home