Paksuna

Avoin foorumi etenkin allekirjoittaneelle purkaa hämmennystään, ilon ja ahdistuksen tunteita, ihmetellä alakulttuuria, joka ympäröi raskautta ja kummastella lässytyksen määrää. Yhteenveto Tyypin odotusajalta, joka loppui maanantaina 2.4.2007, juuri ennen virka-aikaa, eli 15:59.

maanantaina, huhtikuuta 02, 2007

Tyyppi tytön tylleröinen

Kahdentoista aikoihin oli to-del-la viisasta lähteä kohti manteretta. Autossa kolme supistusta nyt melkein vielä meni, mutta ruuhka-aikana niitä olisi saattanut joutua kärsimään useampia. Mahtoi olla naapuribussin matkustajilla nähtävää, kun allekirjoittanut veti itsensä kaarelle…

Täällä Kätlärilläkin tosi vaihde löi päälle vasta joskus kolmen tiennoilla kipuun ei auttanut se ilokaasu ja sitten meikäläisen pinna alkoi olla jo jokseenkin tiukalla ja kun sitten (vasta) tehtiin sisätutkimut, niin se aukkohan oli jo 9 aenttiä auki ja pian katosi kaikki seinämät. Ihan ookoo, kävi mulle.

MUTTA.

En ollut yhtään osannut varautua ponnistukseen. Siis siihen ponnistamiseen… Siis niin yksinkertaiselta kuin ponnistaminen tuntuukin, niin eipä ilmeisesti kaikille ole. Se huutaminen, jota tuli …ihan vähän vaan vedettyä siihen tajunnan räjäyttävään fiuvikseen, ei olekaan parasta mahdollista ponnistamista. Pitää hiljaa ponnistaa, niin ponnistus suuntautuu alaspäin eikä naamaan. Joka kuulemma minulla oli lähemmäs violetti kuin punainen.

Siis muistakaa naiset tämä: Ponnistetaan kohti kireyttä (ja sen kyllä tuntee) ja vaikak tuntuisi alkuun että siinähän tulee kakat housuun, eli pöydälle niin siitä vaan. Otetaan väliajat eri rennosti ja kerätään keuhkot IHAN TÄYTEEN happea seuraavaa settiä varten. Ja sitten annetaan mennä tasasen varmasti 5 vaihde silmässä.

Ponnistusta kesti meillä noin 40 minuttia, suhteellisen pitkät 40 minuttia sanoisin. Olisi mennyt paremmin ja nopeammin, JOS olisin äkännyt ponnistussuunnan vähän vikkelämmin. TOISAALTA taas pitkähköksi venynyt ponnistus vaihe auttoi sitä alakerran lihaksistoa kuulemma venymään ja säästyttiin repeämisiltä. Mitä nyt "pikkuhaavoja" tuli, jotka eivät vessassa käydessä ihan pineiltä tunnu.

Kun se "enormous" kaali saatiin tuupattua ulos "NYT OTETAAN SE SIELTÄ!!!" äidillisten huutojen saattelemana… Ja AaaahH! Mikä ihana tunne olikaan, kun loppu lapsi sulahti ulkomaailmaan. Se oli kuin Taivas (mikä ja missä se sitten onkaan). Kipu vain hävisi.

No sitten sitä paikoin palasi, kun hyytymiä tuupittiin ulos, vähän vihloi puudutusaine ja parit neulanpistot, mutta se oli pientä ja naurettavaa siihen verrattuna mitä tunsi ennen kuin pääsi ponnistamaan. Koska poltot ennen ponnistamista olivat viedä tajun. Vaikkei se ponnistaminenkaan aivan …fantsuinta ollut mitä voi tehdä.

Hahaaa! Huomasin heti, että Tyyppi on tyttö. Suurin osa arvasi/tiesi siis väärin, jopa Kätlärin mieskätilö Mikko. Mutta nyt meillä on siis lapsi tyyppiä tyttö, 50 senttiä ja 3370 grammaa.

Tunnisteet:

46 Comments:

At 7:40 ip., Blogger Suojakänni said...

ONNEA ONNEA! Mahtavaa ollut seurata tätä, tuuppaa mittakaavaan sen mitä on itse tässä parin kolmen kuukauden sisään (toivottavasti) kokemassa. Kaikkea hyvyyttä teille tästä etiäppäinkin!

 
At 7:46 ip., Anonymous Anonyymi said...

Onnea teille kaikille :O) Sun blogia on ollut ihana lukea. Itsellä tämä juttu oli vasta ajatus kun aloitin blogin seuraamisen. Vaan yhtäkkiä se ei enää ollutkaan pelkkä ajatus.

Onnea ja hymyä :O)

 
At 8:03 ip., Anonymous Anonyymi said...

Paljon onnea koko perheelle!

 
At 8:20 ip., Anonymous Anonyymi said...

No niin! Hieno kaveri teillä! Onnea koko pesueelle!

Aika hyvässä kunnossa oot kun nyt jo ehdit meillekin asiasta kertomaan! Itse olin tässä maailmassa vasta seuraavana aamuna...

 
At 9:04 ip., Blogger Norppa said...

:)

 
At 9:18 ip., Anonymous Anonyymi said...

Onnittelukukkasia tyypille ja tyypin vanhemmille :)

PS. Pistän ponnistusvinkkisi "korvan taakse".

 
At 9:23 ip., Anonymous Anonyymi said...

Onnea! Olen seurannut tätä blogia ihan ekasta merkinnästä asti ja tuntuu aika huikealta nähdä lopputuotteen kuva. :)

 
At 9:42 ip., Blogger Mari said...

Oi onneaonnea!

 
At 9:46 ip., Anonymous Anonyymi said...

Onnea! Olen uskollisesti lukenut blogiasi, vaikka en itse edes suunnittele perheenlisäystä - kirjoitat niin hauskasti, ja juttusi ovat raikas tuulahdus vauvalepertelyhössötyksen joukossa. Kaikkea hyvää koko perheelle ja toivottavasti ehdit joskus pitää meitä ajan tasalla myös Tyypin post-kohtu-elämästä!

 
At 10:32 ip., Anonymous Anonyymi said...

Onnea onnea pienen tyyppi tylleröisen johdosta! Aurinkoisia kevätpäiviä teille!

 
At 10:51 ip., Blogger Ixu said...

Onnea!

 
At 11:22 ip., Blogger Hanna M said...

Oikein paljon onnea tyttö merkkisestä Tyypistä Tuoreelle äidille ja isälle!:)

Tää on ihana blogi! :)

Toivottavasti
saamme seurata Tyypin kasvua jatkossakin!

 
At 1:16 ap., Blogger Hanna Kopra said...

Kiitokset kaikille! Ollaan ihan hpsansaa, koska Tyyppi on nyt ulkona ja meillä on ziljoona asiaa opittavana ja kohdattavana.

Olo on toki paikoin… hippasen turta, mutta ei liian. Ja jotenkin vaan se kaikki adrealiini pitää hereillä. Mutta onhan tämä kuin Isoin Joulu Ikinä ja jos pienenä ei jouluyönä saanut nukuttua lahjojen saannin jälkeen, niin ihmekös kun ei tipu uni simmuun.

 
At 3:40 ap., Anonymous Anonyymi said...

Ziistii! Onskuu vaan kovin isosti! Oona Karoliina. Mä kato heti keksin sille nimen :) No ei. Jatkokuulumisia ootellen...

MissFane

 
At 6:40 ap., Blogger Selenn said...

Mahtavaa :)
Onnea!

 
At 6:46 ap., Anonymous Anonyymi said...

onnea! :D
hieno juttu :)

 
At 6:48 ap., Anonymous Anonyymi said...

Paljon onnea koko perheelle. Kiitos, että olet jakanut raskausaikasi meidän kanssamme. Tämä on ollut todella antoisaa "vertaistukea":).
Olen seuraillut tätä blogia siitä asti kun tein lokakuun alussa testin jonka jälkeen googletin sanalla "paksuna". Pari kuukautta itsellä vielä jäljellä ennen kun tapaan pikku yllätyksemme.

 
At 7:03 ap., Blogger Mari L said...

Onnea! Yhdyn kaikkiin edellisiin kommentteihin blogista!

Tytöt on kivoja!

 
At 7:06 ap., Blogger Elina/ Mielitty said...

Onnea vaan!

Hassua, kun raskautesi on jotenkin tuntunut helpolta ja synnytys myös. Toisaalta ehkä se johtuu vaan tyylistäsi kirjoittaa.:)

 
At 7:14 ap., Anonymous Anonyymi said...

Hirmuisasti onnea tyttövauvan vanhemmille!

 
At 7:43 ap., Anonymous Anonyymi said...

Paljon onnea Tyypistä! Saisko siitä tytön nimen? SSK:n ja tän blogin siivittämänä musta tuli lounaspöydän kunkku.

Onnea vielä uudestaan

Jude

 
At 7:53 ap., Anonymous Anonyymi said...

Onnea valtavasti koko perheelle. Hämmästyttävää, kuinka kykenit kirjoittamaan sekä kesken työn että niin pian jälkeen. Tämä on hyvä ja positiivinen esimerkki siitä miten netissä voi jakaa kokemuksia. Eslana

 
At 8:10 ap., Blogger Kaisa & Christoffer Leka said...

Suuronnea! Jatka please blogia, nimenhän voi päivittää vaikka muotoon "Epä-Paksuna"! :)

 
At 8:18 ap., Anonymous Anonyymi said...

Onnea tyttövauvasta... Tytöt on niin ihanii :)

 
At 9:01 ap., Anonymous Anonyymi said...

Jesh!!! Kiitti ohjeista, täytyy muistaa tosipaikan tullen :D Paljon onnea tytöstä!

 
At 9:22 ap., Anonymous Anonyymi said...

Oi oi onnea koko perheelle suloisesta prinsessasta!

 
At 10:09 ap., Anonymous Anonyymi said...

Tytto tulla tupsahti maailmaan! Onnea koko perheelle, tosi mahtavaa!!

-London Calling

 
At 11:14 ap., Anonymous Anonyymi said...

Onnea onnea onnea!
Aurinkoisia päiviä teille!

-Elsaliisa

 
At 11:29 ap., Anonymous Anonyymi said...

Onnea Tyyppi-prinsesta!
Pari päivää pois ja heti tapahtuu. Siitä se vauva-elämä alkaa!

 
At 11:34 ap., Anonymous Anonyymi said...

Valtavan paljon onnea koko perheelle!! Auguri!!!Ihanaa, ja suuri kiitos, ettà jaksat kirjoittaa tàstà maailmaa suuremmasta, kauniista kokemuksesta noin yksityiskohtaisesti, siità on paljon apua monelle làhitulevaisuudessa ponnistavalle, antaa paljon tukea ja voimia :)Hirmuisen paljon onnea!!!

 
At 11:45 ap., Anonymous Anonyymi said...

ONNEA ONNEA ONNEA! :)

 
At 1:19 ip., Anonymous Anonyymi said...

Lämpimästi onnea pienen prinsessan vanhemmille! Ihanaa!!!

 
At 1:49 ip., Anonymous Anonyymi said...

Suuresti onnea pikkuisesta tytön tylleröstä! On ollut kivaa seurata ajatuksiasi ja nyt lukea Tyypin syntymästä.

 
At 2:05 ip., Anonymous Anonyymi said...

Onnittelut tuoreille vanhemmille ja pikkuiselle! Hienoa, että kaikki meni hyvin. Olemme seuranneet kuulumisiasi tässä kevään mittaan, kiitos kivasta blogista!

 
At 2:15 ip., Blogger Annikki said...

Onneksi olkoon!

tämä blogi on kyllä ollut ihan parhautta ja tyyppikin syntyi hienoissa mitoissa.

Päivitystahti on ollut kyllä näissä hetkissä erittäinkin kiitettävä :D

(terveisin hiljaisempi seurailija)

 
At 5:01 ip., Anonymous Anonyymi said...

Onnea, onnea. Ole niin kovin ylpeä itsestäsi ja iloitse pikku piiperoisestasi.

Älä nyt säikähdä tai ahdistu, mutta te taidatte asua tässä ihan meidän naapurissa.. Olen meinaan bongannut sinut (ja silloisen masuasukkisi) tossa meidän pysäkillä bussia odottamasta. Ajattelin vain, että jos joskus haluat lähteä vaunuttelemaan mun kanssa (meidän tuotos on nyt 17 päivänen), niin voitas vetästä vaikka merimaisema kierros.. Mutta ei mitään paniikkia, palaudu rauhassa synnytyksestä ja nauti prinsessastasi!

Maria (vauvakirja.fi)

 
At 5:38 ip., Blogger äiti 1972 said...

Tyttöenergiaa! Ihana vauva! Onnea!

 
At 6:18 ip., Blogger P said...

Onnea tyttärestä!! :)

 
At 6:29 ip., Blogger Ansku said...

Onnea ja haleja!!

 
At 7:45 ip., Anonymous Anonyymi said...

Superisti onnea! Hyvän päivän tyyppi valitsi, miun pikkuveikka on samana päivänä tullut maailmaa, tosi 19 vuotta aiemmin :)

 
At 3:35 ap., Anonymous Anonyymi said...

Oh no! Siis tuliks teille oinastyttö :/
???

No eiku onnea miljoonasti, ne on just parhaita! Kiitos tästä gravidiuden jakamisesta, jopa meitsikin jaksoi lukea, kun ei ollut sitä lässytystä missään.

Äläkä ota sitä rintatulehdusta heti kättelyssä, suojaa ne tissit!
-minh-

 
At 10:03 ap., Blogger Cinzia said...

Uusi ihana perheen eämänvaihe on alkanut, onnittelut! Nauttikaa siitä ja muistakaa, lapset kasvaavat liiakin nopeasti!

 
At 10:03 ap., Blogger Cinzia said...

Uusi ihana perheen eämänvaihe on alkanut, onnittelut! Nauttikaa siitä ja muistakaa, lapset kasvaavat liiankin nopeasti!

 
At 5:33 ip., Anonymous Anonyymi said...

Valontuojia ei ole koskaan liikaa...

ONNEA Skärigårdeniin!

önskar Maikki

 
At 8:27 ap., Blogger kafkaesque said...

koko talven ja alkukevään odotettu tapaus on nyt selvä ja saariston
asukasluku on lisääntynyt yhdellä hengellä. ONNEA! filosofeilla on
tapana sanoa, että filosofia alkaa ihmettelystä. ihan samalla tavalla
alkaa isyys ja äitiyskin.

 
At 8:31 ap., Anonymous Anonyymi said...

Voi vitsi ihan mielettömästi onnea :) Mä olen kanssa seurannut raskauttanne/raskauttasi aika pitkään, ja hauska on ollut myötäelää! :)

 

Lähetä kommentti

<< Home