Imetys – äidin velvollisuus

Hui kauhistus, olinko jo unohtanut Kehdosta kouluun -sarjan?! No melkein. Onneksi kirja on tässä koneen äärellä, että saattaa papereiden alta osuakin silmään ja palautua mieleen.

Kaikkia kuviahan kun klikkaa, ne suurentuvat. Niin nämäkin (oikein isoiksi). Tästä saa nyt sitten rintattua vaikka ihtelleen oikeat ohjeet, imetyksestä.

Haikaranpesän valmennuksessa(kin), kun oli puhe imetyksestä niin tulin miettineeksi kaikkea mitä siitä tiedän ja olen kuullut puhuttavan ja ajateltavan. Miltä minusta tuntuu, että imetykseen on suhtauduttu ja suhtaudutaan. Ja mitä MINÄ siitä ajattelen.

70-luku ei tainnut olla imetyksen kultaista aikaa. Mielenkiintoista, koska silloin mielipidevaikuttajissa on pakostikin ollut sodan jälkeisen ajan "yhteiskunnanrakentajia", joiden nyt olisi luullut kuuluvan niihin, jotka olisivat ymmärtäneet imetyksen käytännön edut ja taloudellisenkin puolen.

Minä en tyrmää lisäravintoa (annetaanhan Kiinassakin nuudelisoppaa ihan pienille), jos maitoa ei vaikka tulisikaan tarpeeksi, mutta jotenkin minusta on A) ihan älyttömän merkillistä, että luonto on järjestänyt vastasyntyneen ruokinnan näinkin näppärästi ja B) vieläpä niin superravitsevasti sekä C) aika pienellä vaivalla, että tissien repsahtamisenkin uhalla kyllä me käytämme tämän luonnon suoman option.

Sillä gravitaatio tekee terhakoista (kovin muuten suhteellista) tisseistä selvää, joka tapauksessa. Se ottaa vain enemmän aikaa, mutta lopputulos on vääjäämätön.

Mutta en minä oikein usko, että imetän siihen asti kun Tyyppi menee Karitsan tarhaan. Eli kolmivuotiaaksi. Eikä siinä mitään jos joku jaksaa niinkin pitkään, mutta ...jotenkin se jopa minusta tuntuu yliantrolta. Joku voisi käyttää termejä: hörhöltä, hipiltä...

Vaikka mistä sitä tietää. Jos tuleekin joku kriisi. Vaikkapa energiakriisi, niin silloin imetys vielä niinkin pitkään saattaisi olla ihan sellainen asia, mihin valtion päämiehetkin kera -naiset alkaisivat kehotuksen sijaan jopa painostamaan.