Maatushka-efekti

Parina päivänä ja muutamaan otteeseen olen miettinyt [lue: saanut päähäni] sitä, että miten vähän tilaa mm. Tyypillä alkaa olla kohdussa.

Vatsani ei ole ulkomitoiltaan mikään suuren suuri. Voin nukkua aikalailla etupainoitteisesti kyljelläni ja mm. helposti möyriä imurin kanssa sängyn alustaa. Voin kumarrella ja muuta. Tai siis nyt kun asia on päähäni päässyt en voi.

Tyyppi tuntuu olevan pitkälti usein pää alas päin, joka on myös jotenkin mielenkiintoista (ettei veri mene päähän ja että sikiöt ovat kuin avaruudessa temppuilevat astronautit). Tai ylipäätään koko alkion ja sittemmin sikiön oleminen toisen ihmisen sisässä on muodostunut minulle ihmettelyn aiheeksi. Miten tämäkin on muovautunut käytännöksi? Mitä muita tapoja on mahdollisesti kokeiltu?

Vaikka se on mitä luonnollisinta, niin kun sitä oikein alkaa ajattelemaan niin se tuntuu aivan käsittämättömän omituiselta. Joku (siis Joku) alkaa kasvamaan usein yllättäen toisen ihmisen vatsaseudulle. Se Joku kasvaa ja kasvaa, kunnes ei enää mahdu sinne (kohtuun) ja sitten sen on tultava ulos. Merkillistä.

No miettiessäni tätä asiaa, tajusin yksi päivä bussissa, että "Nämä kaikki ihmiset tässä bussissa ovat olleet jonkun naisen kohdussa. Nuo peikon näköiset teinit ja tuokin karvanaamainen ukko", jonka jälkeen kuvittelin kaikki (irrallisissa) kohduissa lilluviksi sikiöiksi bussin sisään. Ja sikiöthän ovat vähän kuin kiinalaiset, borderterrieerit, teekkarit tai sotamiehet... kaikki saman näköisiä. Jossain vaiheessa elämää me olemme kaikki IHAN samalla viivalla.

Ja jokaisen sikiön geeneissä on valmiudet tuottaa seuraava sikiö. Olipa tämä sikiö sitten tyttö taikka poika sikiö. Mikä tarkoittaa, että ketjureaktio on loputon. Ehkä, kait, toivottavasti tai eikö siis ole...

Kuva: täältä