Herra mun vereni!

Tätäkö se on?! Raskauden aikana voi kuulemma kärsiä pääkivusta. Mmmm... Siis itse kärsin joskus ihan muutenkin. Minulla on ollut useammankin kerran suorastaan kiitettäviä migreenikohtauksia, joista ollaan oltu Laaksossa ja pariin otteeseen Marian päivystyksessä (aina yhtä hurjaa).

Tänään Tarjoustalon kassajonossa se iski. Näkökentässä alkoi viiraamaan. Autoilu kotiin vielä meni, mutta päässä nyt vippaa vieläkin. Menin maate pimeään makuuhuoneeseen, laitoin oikein pimennyslaput silmille. Ja yht'äkkiä... En muistanut missä olimme olleet (siis Tarjoustalossa), sana oli ihan hukassa. En muistanut vastaavan kaupan nimeä missä isä maanisesti hyppää (Saiturinpörssi), en muistanut Honkkaria (joka on toinen mahtava ostoshelvetti, jota eräät suosivat).

Kertakaikkiaan sanoja oli hukuksissa. Ne pyörivät kielellä, muttei niiden lausumisesta tullut mitään. Ihan kuin Sirkka-mummolla. Herran Jumala, sillä on orastava dementia! Tai edes mikään orastava!! Pelottavaa, ihan todella pelottavaa. Ei vaan lauseita syntynyt. "Ajattelin" tuli ulos "autoiluna"...

Koetin kirjoittaa siihen Äidiksi-kirjaan, mutta let see millaista sönkötystä sinne tuli. Niin kamala lukihäiriö iski, että meinasi sydän pysähtyä. "Onko mulla aivovaurio!?" Nousin ylös ja päätin värjätä hiukseni. Ohjeiden sanat tuntuivat omituisilta, lauseet jännästi käännetyiltä, rakenteessa oli jotain erihassua.

Mutta nyt, vaikka vasemmalla puolella vielä tykyttää, niin sanat taas löytyvät. Meinasi tulla itku, että eilinen K-Pax käy toteen. Että mitä jos joutuisikin tommoseen hullujenhuoneeseen, niin tavallaanhan siellä voisi olla tosi leppoista ja näin, mutta... ei välttämättä.

Hur-jaaa. Tällä päällä sitten vuoteen uuteen.

Oppaat ja käsikirjat

Kuinka ollakkaan saimme jouluna paljon Tyyppiin liittyvää lahjastoa (vert. aineistoa). Itse ostin Jaakolle Isän käsikirjan, Heleltä sain Täältä tullaan! - opas aloitteleville vanhemmille (Bebis bekannelser), Jaakko sai äidiltään Vauva - omistajan opas sekä saimme Annalta ja Jonilta Raskausarpia kirjan, jonka kielellinen ...tyyli (kirjalla on aina kirjan logiikka) on ehkä hitusen liian... jopa karskia minulle.

Joka tapauksessa kaikki kirjat on käyty läpi, paitsi tuo jälkimmäinen, joka nyt on ihan kirjakirja. Muut on selattu tai muutoin vain keretty jo kahlaamaan läpi. Oppaat ja käsikirjathan onkin tarkoitettu usein hyllystä otettaviksi ja arjessa apuaan antaviksi.

Mutta kaikissa näissä (kuten vauvalehdissäkin) on se omituinen piirre, että tuntuu osin hyvältä lukea niitä (saa vinkkejä ja teoriatietoa tulevaan), mutta myös hyvin, hyvin, HYVIN omituiselta ja oudolta. Se on vähän, tavallaan kuin minä (matemaattisesti kovin lahjakas ja hyvin epägeometrisesti ajatteleva) hakisin läjän ydinfysiikankirjoja ja alkaisin pokkana syventymään niihin. Leikkisin jotain ymmärtäväni.

Tosin siis Isän käsikirjassa opetetaan mm. kuinka tehdään pajupilli ja tunnistetaan muutama lehtilajike (puiden lehtiä). Ja Vauva - omistajan oppaassa esim. kuinka vauva puhdistetaan ja mitä välineitä siihen tarvitaan. Että eroaahan se ydinfysiikasta. Kait. Mistä minä tiedän.

Tuhva on hankkinut Tyypille pienen kapalointikirja, jota olinkin katsellut kirjakaupassa. Se on kovin sulkkukirja (hauskoja kuvia ja kiva taitto), mutta sen suht tyypillisen kirjan suolainen hinta oli estänyt sen ostamisen. No tuhvahan löytää divareista vaikka mitä, uuttakin tuotantoa. Eli sekin löytyy. Samoin Ruskovillan kapalointikangas. Pitää jollain nukella harjoitalla pari iisipiisiä käärimistä, niin sitten homma on joten kuten siltäkin osin hanskassa.

Ja huomenna, ellen jo tänään, alan täyttämään äidin Ervastilta hankkimaa Äidiksi - minun odotukseni -kirjaa, joka on vähän kuin vauvakirjat (nämä mihin kerätään mittoja ja kuvia, merkkipaaluja jne.). Se voisi olla nimittäin ihan kiva muisto, itselle ja Tyypillekin.

Mutta kas! Kello on pian kuusi. On lauantaisaunan aika. Näihin tunnelmiin, minä olen Hanna Kopra ja tämä viesti tavoitti teidät saariston pimeydestä.

MTV3.doc Elämän ihme

Eilenhän tuli siitä se toinen jakso. Toinenkin SSK-SKK:lainen oli ajatellut sen katsoa ja kyseli moneltako se tulee. No sähän tuli ihan prime timessä, eli vallan 23.00. Ainahan mä olen muutenkin jaksanut varta vasten vartoa niin myöhään.

Kovasti koetin. Join oikein pahamaineista cola-colaa saunajuomana ja tsemppasin. Ihmettelin miksi Natascha Kamputzean toinen (jo) haastattelu tulee (ylipäätään) ja miksei MTV3.doc ja ko. haastattelu olisi voitu esittää juuri päin vastaisessa järjestyksessä. Mutta, kaippa haastattelun tyyppinen puoli sensaatiomainen friikkien esittely on paljonkin antoisampaa kuin todeta mitä kaikkea kummallista tapahtuu naisen kropassa ja sen sisällä, kohdun uumenissa.

Muistan nähneeni, että dokkarin äiti jätti delfiinien kanssa työskentelyn (miten tyyyylsä duuuni, en mä vaan kestäisi) ja kävi vesi jumpassa ja sitten näin, että se lapsi oli syntynyt. Välissä näin unta hyrristä ja leijoista... Totesin, että olin ollut urhea ja kovin reipas, mutta turha sitä on kauempaa notkua.

Otti päähän, että ohjelma tuli niin myöhään. Otti aivoon ja samalla takaraivoon, että Maikkari on ostanut koko dokkarin ja päättää lähettää sen lähempänä vuorokaudenvaihdetta ja kuitenkin suoltaa taajuuksiltaan kaikkea puolivillaista ...roinaa kaiken muun ajan. Että joku on valinnut tällekin ohjelmalle juuri tämän lähetysajan.

Laitoin palautetta. Toivottavasti Elämän ihme tulisi uusintana.

Päätäntävaltaa ja -vastuuta

Jouluna puhuimme, tietenkin, Tyypistä ja mitä Tyypin "päänmenoksi" on suunnitteilla. Millaista ruokaa minä saisin syödä ja mitä suorastaan 70–80-luvuilla odottavia kehoitettiin syömään (mm. maksalaatikkoa tai siis maksaa).

Tietenkin koska kävimme Armaania tervehtimässä keskusteltiin Permulassa ja Hollolan ytimessä (se on siinä Ahdin savupiipun luona) Jaakon vanhojen koulukavereiden kuulumisista ja keiden kaikkien lapset ovat jo tiettävästi tulossa Armaanin luokalle.

Pohdiskeltiin siinä sitten sitäkin, että koululle ja siellä tapahtuville toiminnoille ja virikkeille kodin pitäisi olla tukena, mutta myös tarjota vastapainoa. Että olisiko helpompi tarjota vaikka akateemista vastapainoa (viedä kirjastoon, lukea erilaisia kirjoja, viedä Heurekaan, eläintarhaan, museoihin, Haltialan maatilalle tai vaikka metsään tutustumaan erilaisiin lehtiin jne.) kuin vaikka tarjota yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta, tunnetta ettei elä alituisessa paineessa?

Minusta ja meistä (myös siis Jaakon äidistä, joten Jaakostakin toooosi paljon) olisi. Yhteisöllisyyskin on niin kovin iso asia, että hajoitetussa kouluympäristössä (erilliset ala- ja yläasteet, plus lukio, saati luokattomuus ja vaihtuvat opettajat) se on hurja haaste. Tietenkin tiivis perhe- ja sukuyhteisö antaa paljon samaa, mutta arjessa, siinä maanantaista perjantaihin aamusta iltapäivään ulottuvassa vuosien suossa sekään ei kenties yksin riitä.

Ja siitä meidän, minun ja Jaakon, kahden dorkan pitää tehdä piankin päätös. Pian on tietenkin suhteellinen käsitys, mutta minusta tuntuu että se on pian. Pian on muodostettava jokin ajatus joka kantaa pidemmälle ja josta voisi tulla ohjenuora, punainenlanka.

Vaikka me (minä ja Jaakko) olemme hurjan skeptisiä Helsingin Steiner -koulun nykymenolle ja toivoisimme sellaista ulospäin suuntautuvaa asennetta ja toimintaa niin taidamme joka tapauksessa ilmoittaa Tyypin Steineriin. Sisältä käsin on sitten hyvä ja helpompaa vaatia muutosta, pudistella pölyjä kangistuneilta hartioilta.

Sillä muistan edelleen sen miten mukavaa minullakin oli, pötöillä niiden samojen dorkien kanssa eskarista 12. luokan alkuun (ja sen miten vapauttavaa oli mennä Käpylän iltalukioon). Hyvässä ja pahassa. Oppia tuntemaan äidit ja isät, nähdä samoja opettajia aivan ensimmäisistä päivistä viimeisiin ja sen jälkeenkin. Hyvässä ja pahassa. Tosin eräiden olisi kenties pitänyt miettiä ammatinvalintaansa... Mutta jonkun pitää aiheuttaa toiselle traumaa. Jokin tarkoitus sillä traumallakin (kait) on.

Kuva: Joel Nokelainen, Rudolf Steiner -koulun 1A luokan Prinsessa Ruusunen, 1985 (allekirjoittanut surun roolissa, takarivi toinen vasemmalta)

Okkeeé

Kuten Les Visiteurs -elokuvassa Christian Clavierin hahmo sanoo, niin osuvasti.

Eilen kävimme aamutuimaan saaristoneuvolassa. Itäisellä puolella terveyskeskusta. Tai no terkkarin kanssa läntisellä ja sitten itäisellä lääkärissä. Kaikki okkeeé.

Paras hemoglobiini sitten aloitetun tilastoinnin (135), verenpainekin hyvä 112/78, mutta painon nousua minä en ymmärrä. Minusta painoni on noussut (laskimenkin mukaan) 2,4 kiloa, niin miten TH (terveydenhoitaja) sanoo, että 7 kiloa?!?! Ai sou dount tajuu. No ihan sama. Nyt (tänään) mennään raskausviikolla (rv) 27+1, neuvolan mukaan. Tyypillä voi olla ihan eri käsitys...

Kuten Anna sanoi, matematiikka on siitä mukavaa, että jokainen voi laskea asioita ihan kuten tahtoo. Ja kuten Martti Servo laulaa: "--Joillekin kaksi on vain kahdeksan".

Koska Jaakolla on pitämättömiä lomia, niin Jaakko pitää niitä nyt. Pääsi siis mukaan tutustumaan terveyskeskukseenkin. Lääkärinvastaanotolla miehet saavat ihan ITSE käyttää sydänäänilaitetta, "Jos on yhtään insinöörin vikaa, niin tämä on tosi helppokäyttöinen". Noh, vempele kuin vempele on aina testattava. Lääkärin siis ihan summittaisella arviolla Jaakko löysi heti oikean kohdan ja sieltä kuului taas sitä kaukaisuudessa kulkevan piipa-auton imitaatiota. Tyypin sydän alkoi lyömään pian vähän kiivaammin.

Lääkäri sanoi, että joskus sikiöt hermostuvat tai jotain, jos sydänäänilaitteen äänet ovat liian lujalla. Tai sitten innostuvat narsisseina omasta sydänäänestään. Kuitenkin, hyvältä kuullosti.

Uutta ultrakuvausta ei ole tiedossa, ellei Tyyppiä aleta epäilemään kovin, kovin pieneksi tai hurjan suureksi tai mikäli tuntuu siltä, ettei Tyyppi sitten jossain vaiheessa meinaa kääntyä oikein perin lähtökuoppiin. Eli vaikka foto olis aina kiva, niin nyt voipi olla, että ihan sen normiultrankin rahasummalla panostetaan vaikka kestovaippoihin tai johonkin muuhun.

Lausutaan Hesus

Jaakon Marja-mummosta on hienoa, että Tyyppi on tulossa, mutta Marja pysyy lesteissään. Meidän (serkkujeni ja minun) Sirkka-mummo ei meinaa pysyä liitoksissaan eikä jutut edes ...rajoissa.

Onhan se totta kai hienoa, että isästä tulee... ei taata eikä vaari, vaan ilmeisesti tuhva. Ihan vaan, että reagoisi moiseen nimitykseen, esim. jossain ostoshelvetissä. Kun Mairenkin saattaa unohtaa ulos ja oman lapsensakin on unohtanut esikouluun. Ja nyt on ikää ja muitakin näytteitä enemmän.

Eli siis kaikista on kauhean ihanaa ja hurrjan jännittävää, että Tyyppi on tulossa, siis isänkin kannalta ja meidän ja varmasti Mairenkin. Mutta Sirkka-mummolla... mopo jo vähän keulii.

Joulujuhlissa jokaiselle oli Kustaankartanossa laitettu koululaisen tekemä joulutervehdys, askarreltu kortti. Kaippa niissä kaikissa oli ollut joku jouluun sopiva nk. värssy. Niin Sirkka-mummollakin. Siinä nyt puhuttiin Beetlehemin lapsesta ja siitä, kuinka nyt oli Kuningas syntynyt. Mitä tekee Sirkka? Sirkka kysyy hoitajilta: "Mistä ne tiesi?".

Niin. Mistä sitä ihmiset tietää, että Jeesus on syntynyt jouluna? Mutta kuinka moni tietää, että eräästä Sirkan pojasta Hannusta on tulossa... ei taata vaan tuhva? Aika harva, tuskinpa kaikki koululaisetkaan.

Nytpä Tyyppiä leikkisästi kutsutaan Jesukseksi (mutta se sitten lausutaan Hesus) tai Kuninkaaksi. Niin, jos Tyyppi on poika. Ehkä... Ehkä juuri tämä on selvä merkki. Tai sitten ei.

Kuva: täältä

Hereillä

Kello on 04.36 ja olen ollut hereillä taas kohta tunnin. Muutama työasia ei lähde päästä, mikä vaikuttaa unen saantiin entisestään. Ettei siis saa. Joulun toimesta pääni on sekaisin päivistä. Eilen tajunnan räjäytti tieto, että oli keskiviikko. En tiedä mikä päivä olisi pitänyt Mielestäni olla, muttei nyt sentään vielä keskiviikko.

Aamulla on jälleen saaristoneuvola ja -lääkäri. Ihan aamulla, taitaa olla ensimmäinen mahdollinen aika. Noh, lähteepä päivä käyntiin. Sitä ennen olisi kuitenkin ihan hirveeen kiva saada vähän unta simmuun. Edes Mairen polven kaulailut eivät ole tehonneet. Yleensähän minun ei ole tarvinnut kivuta sentään näin pitkälle, että olisin koneella.

Ehkä tämä on jotain jälkijoulustressiä, uudenvuodenstressiä tai siis ihan vain raskauspanikointia.

Eilen Hele sanoi, että ihan välillä unohtuu, että olen raskaana. Kun siitä ei tule useastikaan päivän aikana puheeksi. Kun ei ole mitään "oireita" tai siis ...jotain. Se on totta. Itseäni alkaa usein huippaamaan päästä tai hymyilyttämään jokin raskausteeman ympärillä tapahtuva asia/keskustelu.

Esimerkiksi kun tuossa Mannan kanssa kun käytiin Armaanin kestovaippoja läpi, mielessä vilahti ajatus: "siis MITÄ SÄ näitä nyt stiigailet?!", kunnes tajunnan täytti toinen ajatus: "kun Sä (meistä) olet raskaana".

No niin. Mairekin on hereillä! Joo, ei tämä vetele. Nyt me mennään Maire Sain Hulluna Hyviä Herrkullisiakin Lahjoja Hannikaisen kanssa nukkumaan, vaikka mikä olisi. Siis sehän nukahti jo Yleisapulais-tuolilleen...

Mahantäydeltä

Joulua. Taas on koko vuoden edestä nautittu jouluruokaa. Itse en ole perinteisen joulumenuun ystävä. Kalat, mäti, salaatti ja maksalaatikko ovat minusta (muutoinkin) juuri sopivia ja maukkaita. Taatelikakkua menee paljon ja sukulaadia. Muuta ei sitten juurikaan.

Pienenä ihmisenä rajoitin jouluruuat perunaan. Perunaa voilla. Sitten lisäsin siihen kurkkua ja salaattia, myöhemmin vielä mukaan tuli maksis a.k.a. maksalaatikko ja niin edelleen.

Isojen muutosten yhteydessä (kuten vaikka siis nyt, paksuna) ihminen kuulemma kaventaa makutottumuksiaan lapsuusajan suuntaan. Minulla se ei ole paljoa edes levinnyt lapsuusajoista.

Minusta on ihan ok, että joulu tuli ja meni, vähän puolihuolimattomasti. Kenties ajatukset ovat kuitenkin keväässä... Tai siinä, että Tyyppi voisi syntyä NYT tai... NYT! ...nyt tai NYT. Ja koska perinteinen kokoonpanokin oli vielä odotettua pienempi, oli joulunpyhät varsin rauhalliset. Suorastaan uneliaat. Tosin sitten tuli joulun megatonttu ja pisti vähän omaa eforttiaan peliin.

Tänään, Hannunpäivänä, piti viedä Jaakon kummitädille joulutervehdys ja paluumatkalla käydä mummolla. Ei käyty. Ei päivä riittänyt. Koska aikataulullisista muutoksista johtuen oli käytössäni, ihan hupsaa, useampi tunti keksi Hele, että menisimme kosmetologille. Onneksi Chicagon kosmetologikoulu oli auki ja siellä sai kulumaan puoliksi narkoosissa muutaman tunnin. Ja on nyt kantapohjatkin höylätty. Hopea reunat joka pilvellä tai mitä ikinä.

Aikuisten joulu

Tänään on taloyhtiön saunavuoro, sitten Jonnan (Almost Baby Jesuksen) synttärit ja huomenna on viimeinen nk. aikuisten joulu tuleviin kymmeniin vuosiin.

Ei edes Jaakon veljen poika ole paikalla eikä teinistyvä Inka. Ihan todella aikuisten joulu tiedossa. Noh, siitä pitää koettaa ottaa nyt kaikki irti. Pitkää saunomista, lököilyä, ei turhaa hötkyilyä, rauhallista ruokailua jne. Tehdä asioita ihan omaan tahtiin.

Sillä ensi vuonna se taitaa olla kaukainen unelma vain tai ainakin hyvin pitkälti erilaista. Hyvin merkillinen ajatuskuvio, mutta ilmeisen todellinen.

Hyvää joulun aikaa, hanukaa ja muuten vain pidempiä päiviä!

Se vaan muuttaa ihmistä

Raskaana oleminen. Minä en ole koskaan uskaltanut olla väittämättä eikö näin olisi ja että se saattaa vaihdella ihmiskohtaisesti. Jos minulla ei olisi näin helppoa ja "valkoisenvalon" täyttämää tämä odotus ollut, en mahdollisesti jaksaisi olla yhtä reipas. Siis esimerkiksi kaikenmaailman iltamenojen suhteen. Olemaan valveilla vielä puolenkin yön jälkeen ja olla kuskina tai ylipäätään keikkua mukana.

Sillä olla kuskina ja selvinpäin on yksi juttu (jota itse en yleensä ole harrastanut tai suosinut), koska muiden humaltuessa sitä ei vaan jaksa nähdä sinne... humalaan tai ei vaan näe sen humalan läpi asioita kuten humalassa olevat.

No olla kuskina, selvin päin ja raskaana on vielä asia erikseen. Nyt sen tiedän jo kokemuksesta. Kun ei jaksaisi oikein istua keittiön pöydällä, kun se ei vaan tunnu lököltä ja haluaisi enemmänkin maata horisonttaalisesti, vähän väsyttää eikä jaksaisi keskustella ihan niin intensiivisesti, niin kuvioon tulee vain uusia piirteitä. Siis ihan itsellekin.

Mutta mikä käy nuppiin on se, että Joku verhoutuu minun (ja tässä kohtia Minun, ei meidän, se aika on vasta edessä) väsymyksen ja epäjaksamattomuuden taakse. Siis jos haluaa lähteä Kaivolle seurueen mukana, niin help your self, mutta älä pakota mua mukaan. Älä edes mangu. Älä edes anna ymmärtää. Sillä minun olisi ihan typerää, dorkaa lähteä nuokkumaan yhteenkään baariin. Taksi tuo ja hommat pohjautuu pitkälti ihan vapaaehtoisuuteen. Mutta älä, älä kaiva sitä kuoppaa itsellesi, oman tohvelisi alle.

Se on vaan valinta, joka tietenkin tarkoittaa vähän sitäkin, että huomenna sitten itse pitää olla vähän reipas. Krapulassa.

Pelastavatko kristallilapset maailman?

Nyt liikutaan alueella, joka ei ole vieras muttei nyt ihan arkeakaan.

Indigo- ja kristallilapset, uuden maailman toivot. Tästä oli vähän aikaa sitten jotain telkkarissakin. Otteita MTV3:n Helmisaitilta:

"Onko lapsellasi suuret, viisaan näköiset silmät? Onko hän alle kahdeksan vuoden ikäinen? Entä kestikö hänellä tavallista kauemmin oppia puhumaan? Jos vastasit kaikkiin edellä mainittuihin kysymyksiin myöntävästi, saattaa silmäteräsi olla kristallilapsi."

Sama kuin kysyisi vanhemmilta: Onko teidän lapsi kaikista lapsista mahtavin, söpöin ja fiksuin? Suurin osa vastaisi (tietenkin) vahvan myöntävästi, vaikka käärö olisi ihan ...millainen tahansa.

"--niin sanotuista indigolapsista, joita on syntynyt pääasiassa vuoden 1978 jälkeen, sekä kristallilapsista, joita on syntynyt vuodesta 2000 eteenpäin. Molempia ryhmiä yhdistävät paranormaalit kyvyt, suuri älykkyys sekä tavallista kehittyneempi tietoisuuden taso. Heidän katsotaankin olevan ihmisen evoluution seuraavan asteen edustajia, joiden tehtävänä on luotsata pahasti asiansa sotkenut ihmiskunta kohti parempaa tulevaisuutta."

No, siis mä olen pääasiassa syntynyt ennen 1978 vuoden loppua...

"Indigoiden tarkoitus on hajottaa sellaiset yhteiskunnan rakenteet, jotka eivät enää toimi. Siksi indigot ovat luonteeltaan kapinallisia ja saattavat vaikuttaa rauhattomilta. Koulu ei heitä yleensä kiinnosta, eivätkä he jaksa keskittyä läksyihin."

Mä. Mä. Mä. Mä.

"--Kuten indigolapsilla, myös kristallilapsilla saattaa olla (virheellisesti) diagnosoituja neuropsykologisia häiriöitä.--"

Niin mä.

"Sekä indigo- että kristallilapsilla on monien kirjoittajien mukaan paranormaaleja kykyjä, kuten taito keskustella kuolleiden kanssa sekä kommunikoida telepaattisesti.--"

Mä olen niin katsonut Mediumini (Näkijä) ja Aaveratsastajaa, että mä olen ihan valmis pikkumeedion äidiksi.

"Kristalli- ja indigolapsista kirjoittava Doreen Virtue kuitenkin tyrmää lääketieteen tavan määritellä lapsia neurologisten häiriöiden kautta. Hänen mukaansa kyse ei ole toimintahäiriöistä, vaan uudenlaisista ihmisistä, jotka kokevat asioita eri tavalla ja joilla on taitoja, joita valtavirtayhteiskunta ei ymmärrä."

Joo, niin mäkin.

Vahvaa auraa! Tää indigo koettaa jaksaa nyt vihdoin paketoida noi muutamat hupaisat lahjahankintansa, jotenkin tietty tosi spacesti, niin että niiden päälle ymmärtää vain vieraat muilta planeetoilta ja kristallilapset.

ps. Mähän kävin Hakaniemen Kauppahallissa, kakkos kerroksessa katsastamassa joko mun auranhajoittajakristalli olisi tullut. Ei ollut. Huomenna ehkä Leena muistaa ottaa mukaan. Pitää siis nyt niiiin käydä se hakee.

Elämän ihme

MTV3.doc tuli eilen, myöhään. Kitkuttelin sen loppuun, koska mahdollisuutta tallentamiseen ei ole.

Tietty se nainen on joku delfiinienkouluttaja! Vähänkö olisi A) ylipäätään siistiä olla delfiinien kouluttja ja B) tommosessa ulkoilmapaikassa vielä. No, eipä olla.

Ihan kiva dokkari, mutta se mikä tuli YLE:ltä se BBC:n sarja, se oli aivan törkeän hyvä. Tietenkin siitä on joku vuosi eikä sitä tule ihan heti uusintana eikä sitä saa YLE Shopistakaan deeveedeenä.

Vähän pelottavan näköinen se sikiö niissä televisioiduissa animaatioissa, mutta kait ne on hyvinkin pitkälle vähän... Kun korvatkin hakevat paikkaansa. Maire makasi kummullani ja kuunteli Tyypin "mesoamista".

Yksi mikä eilisessä dokkarissakin nousi esiin, on se että kun Jaakko laittaa käden vatsalle siellä ei tapahdu mitään, mutta kun se ottaa käden pois heti tulee iskuja. "Kenen karrrvaset kädet noi oli?!"

Ensi viikon torstaina olisi sitten toinen osa. Silloin aamulla on neuvola, joten eiköhän Jaakkokin jaksa paremmin katsoa sen jakson.

Kuva: täältä

Valintoja

Miten miehen saa illalla koiran kanssa ulos? Siten vaikka, että sanoo:

"Keväällä voi sitten olla vähän pohjatonta alkaa selittämään, että susta on AINA ollut niin ihqua käydä Mairen kanssa ulkona kuin esim. vaihtaa kakkavaippoja tai herätä yöllä. Eihän sitä usko Mairekaan. Saati Tyyppi, jolla on kuitenkin 9 kuukauden kokemus sun selityksistä mikset sä vaan jaksa lähtee iltapitsalle. Onko se sitten reilua Tyypillekään, että käytätä Mairea verukkeena. Ei ole."

Ainakin se toimi eilen illalla. Ei tarvinnut kerrata mitään näkökantoja tai huomata toistavansa itseänsä tai vääntää. Se kävi ihan helposti.

Unet II

Viime yönä heräsin vain kerran vessaan. Nukuin kuin tukki. Mitä nyt en saanut jalkoja suoraksi, koska Maire oli liimautuneena jalkopäähän. Toissa yönä Maire tippui jalkopäästä, joten nyt se oli paremmin otteessa. Näin jotain unia, mutten oikein muista mitä.

Toissa yönä näin kuitenkin unta Eino Grönistä ja etenkin Eikan joulukonserttikiertueesta. Siinä Eikka kertoi, ettei tänä vuonna juurikaan ole ollut ihmisiä konserteissa (vaikka oikeasti on) ja että nyt pitäisi saada ihmiset liikkeelle. Varsinkin, kun mm. Vesa-Matti Loiri, Paula Koivuniemi, Tommi Läntinen (kiitti Noora mielikuvasta) ja nirsoilua karttava Mikko Leppilampi olivat viimeisillä keikoilla heittämässä duettoja Eikan kanssa. Siis unessa.

"Eihän tällasta pääse kukaan joka joulukonsertissa näkemään", Eikka sanoi unessa. "On tää nyt niin noloa, noidenkin puolesta", Eikka jatkoi. Unessa ihmettelin äidille, että mistä moinen voi johtua. Olin kamalan huolissani. Kirkonpenkeillä oli enemmän esiintymään tulleita kuin kuulijoita.

No onneksi sitten eilen kuulin, että eräät rouvat olivat menneet (oikeasti menneet) ihan ekstaasiin päästyään Eikan keikalle Jyväskylässä ja eräs nuoremman polven edustaja oli sanonut, että Eikka näyttää oheisessa kuvassa ihan James Bondilta. Grön, Eino Grön.

Joku ihme juttu on nyt tässä, että lähes kaikissa unissa pyörii näitä ukonkäppänöitä. Ei siinä mitään pahaa ole tai ongelmaa, mutta missä on vaikka ...jotkut akat? Onko Tyyppi poika ja tarvitsee vanhojen miesten hyviä neuvoja, kuten Veikko Vennamon? Vai mistä ihmeestä nyt oikein on kyse?

p.s. Tänään Eikan keikka Mikael Agricolan kirkossa!

Säätäjä

Olen siis muutamana yönä herännyt noin kello neljän aikoihin. Ilmeisesti koska Tyyppi on valveilla, laulaa tai huutelee, riehuu kuitenkin sen verran että huomaan olevani hereillä. Tai jotain.

Nooo... koska mainoksissakin se on sanottu: "wiii häääv hier tis tink koold reilu meininki", havahduin yöllä siihen, että pesukone on päällä. Ensimmäinen ajatus oli (tietenkin), että naapuri on laittanut koneensa kylppärissä päälle. Sitä seurasi välittömästi ajatusjono: Kello on varmaan jotain puoli seitsemän, kohta soi kello, kuuluupa hyvin läpi, noh yöllä on niin hiljaista... Sitten totesin, että ei se nyt noin hyvin voi kuulua.

Oli ihan pakko nousta ylös. Olinhan käynyt vast'ikään vessasakin, niin mikä jottei taas voisi nousta. Jumanskekka! Meidän astianpesukone se hörppi vettä itseensä! Ensimmäinen (looginen)ajatus: Voi jee, meillä asuu henkiaaveolento, toivottavasti se on mukava eikä ilkeä.

Jaakko vastasi ilmoitukseeni astianpesukoneesta: "Niin, mä ajastin sen". MITÄÄÄÄÄÄ?!! "Eihän se edes mitään häiritse." ÄÄÄÄÄÄÄÄ... ÄÄÄÄÄääÄÄääÄÄää!!!

Yritin tosi paljon saada unesta kiinni, muttei siitä tullut mitään. Nousin taas ja ihan vain tavan takia kävin vessassa (taas), söin palan kurkkua ja hain puhelimeni. Kello oli silloin 04:18!? Ei siis lähellekään puoliseitsemää! Jumanskeka jätkä!

Meni noin tunti, että konekin oli valmis ja minä taas unessa. Jaakko (tai isäni vastaavassa tilanteessa tai Jaakon isä tai... lista on loputon) ei yleensä herkällä usko, että tälläiset säätämiset ja ajastelut pitää miettiä... Vaikka muittenkin kannalta. "No ei siinä mitään aikaa saa valita, vaan 3, 6 tai 9 tunnin päähän" ja Jaakko oli valinnut kuuden tunnin! Tietty hei. Sen aamumehulasin olisi alle tunnissa tiskannut, käsinkin. AAMULLA!

Unet

Minä, kuten isänikin, näen periaatteessa seikkailu-unia, keskustelu-unia tai ihan vain sekavia unia. Ahdistavia unia näen hyvin harvoin, painajaisia en muista milloin olisin viimeksi edes nähnyt.

Pidän, kuten isänikin, seikkailu-unista eniten. Ne ovat ihan K-9 tasoista seikkailua, tavallaan Peter Pan hengessä, joihin sekoittuu Indiana Jonesin vähemmän kauheita elementtejä, Mustanaamiota, Liisaa Ihmemaassa ja Viisikkoa.

Nyt raskaana ollessa seikkailu-unet ovat jääneet vähemmälle. Näen unia, joissa keskustellaan ja spekuloidaan. Ne ovat myös sangen sekavaia unia. Teemat ja ihmiset vaihtuvat varsin tiuhaan. Leikkaus on kuin MTV:n videoista.

Viime viikolla näin pitkän unen, jossa käyskentelin itse Veikko Vennamon (?!) kanssa vanhan kouluni liepeillä, mutta keskuspuisto olikin Aurinko kuningas Ludvigin linnan puistikkoa. Olin aamulla ...ihan hitusen vain pihalla.

Viime yönä näin unta, että olin jossain suuressa ostosparadisoksessa ja siellä minua alkoi huipata valtavan pitkissä ja korkealle nousevissa luikuportaissa. No olenhan pian lähdössä palaveeraamaan Itäkeskuksen suuntaan, niin pitänee vältellä rullaportaita.

Kuva: täältä

Ei mulle vielä bussissa paikkaa anneta

Niin mä voin. Eli koiranraskaus edelleenkin päällä. Toki tietenkin olen ihmistenraskaana, mutta kuitenkin. Valkoisessa valossa, valkoisessa valossa. Ja toivottavasti loppuun asti.

Välillä jaksan kävellä raput ylös kolmanteen kerrokseen (K+1+2=3 kerrosta), toisinaan otan hissin ja joskus ährystän aikani.

Tiedä sitten johtuuko siitä, että olo on epätodellinen vai yleensä vaan raskaudesta epätodellinen, niin pohdin viikonloppuna kovastikin kuinka pöljältä tuntuisi justiinsa nyt se, että alkaisin puhumaan Tyypille. Siis osoittamaan puheeni juurikin Tyypille.

Mietin miksi tituleeraisin itseäni... "Äiti tässä..." Ääääääää! Eih... Mutta siis keskustelun aloittaminen on kauheen vaikeeta. Maire-koirallekin on helpompaa höpistä, kuin heikko mielinen. "Hei, hei, hei... Tuus nyt tänne! Ei, Ei, Ei! Mitä sä dorka teet?! Kas noin, nyt menee hyvin, HYVÄ MAIRE! Kyllä sä olet sitten ihan nero ja patti." Mutta samojen asioiden tai vastaavien sanominen... Puhuminen omalle vatsalle on jotenkin vain. Tosi kummallinen ajatus.

Niin... Pitää ihan miettiä.

Toys r us!

Näin voitaisiin kuvitella, että tuolta Tyypin tavaroille ja jo nyt kertyneelle maalliselle omaisuudelle varatusta kaapista kuuluu: "Me olemme Lelut!".

Tyyppi ei oikeasti, varmastikaan tarvitse enempää leluja kuin mitä Tyypillä jo nyt on. Ihan totta. Tietenkin jotain mitä on "ihan" pakko hankkia, niinkuin oma polkuauto.

Minulla oli sellainenkin, mutta eräässä 80-luvun lopun muutossa se annettiin pois. Vihreä Mosse, kuten siinä eräässä Helsingin sanomien lehti-ilmoituksessa. Minulla tosin oli isot Mainostelevision tarrat molemmin puolin ja... tarroja nyt yleensäkin ympäri autoa. Siinä oli kuulkaa kulkupeli.

Mutta kuvassa mukana oleva Elsa-leijona on tallessa ja nyt odottamassa Tyyppiä. Minua ihan hirvitti ajatus, että jos Elsalle, Api ja Mikko Härkätielle, Nallulle, Rumpalille, Rolfille ja muille olisi käynyt ullakolla jotain ...järkyttävää. Minä en oikeasti olisi kestänyt sitä. Onneksi ei ollut. Ei tarvinnut soittaa itkien vanhemmille eikä muutenkaan traumatisoitua.

Valtaosaan vanhoja lelujani liittyy paljon, paljon muistoja. Ne kytkevät asioita ja paikkoja mielessäni. Niiden haju tai jokin niissä palauttaa mielikuvia. Monesti näen unia, joissa vanhoilla leluillani on jokin isohko rooli. Muistan miltä muovinen Päkä (siis karitsa) tuoksui ja tuntui, oli kesä ja aurinko paistoi kirkkaana silmiin. Käpää ei ole ja vähänkö on Käpää ikävä!

Sen lisäksi, että Tyyppi saa ja joutuu pukeutumaan äitinsä vaatteisiin ja 70–80-luvulla hankittuihin mm. italialaisiin nahkakenkiin ja kotimaisiin lapikkaisiin, niin Tyyppi "joutuu" tyytymään pitkälti äitinsä leluihin, jotka ovat siis ainakin lähes "antiikkisia". Mutta minusta on se on vain hienoa. Kolmesta syystä.

1. Minusta on hienoa, että Tyyppi saa leluistani yhtä hyviä kavereita ja yhtä hyvää turvaa iltapäiväunille ja leikkeihin kuin minäkin.

2. Minusta on myös mukavaa, että ne samat lelut, lapsuuteni kumppanit ovat kestäneet tähän päivään ja niille voi ja saa leikkiä seuraavakin sukupolvi.

3. Eikä tarvitse ostaa uutta, kuluttaa luontoa ja mm. rahaa uusien lelujen yksinomaiseen hankintaan. Tämäkin on ihanalla ja helpolla, hyvällä tavalla ekoteko.

Lapseni on osa minua

Mietin taas (joskus tulee miettineeksi tätäkin) millainen persoona Tyypista, lapsestani tulee. Kuinka paljon ja mitäkin piirteitä tunnistan samoiksi kuin itsessäni, Jaakossa tai... pahimmassa tapauksessa kuin isässäni, esimerkiksi.

Minulla oli kakarana, Stipenä ja Puttisena (ne olivat lapsuudessani yhdet lempinimistäni) vaaleat kiharat hiukset, kuten kuvassa. Tikkurilan Essolla bensiksen pojat kutsuivat minua Junioriksi. Koska minulla oli Tuittu-tädin lähettämät amerikkalaiset farmarit ja punainen lippis. Kunnes bensiksen pojille selvisi, että olenkin Hanna, siis tyttö.

Jaakolla oli samassa isässä (ennen neljättä ikävuotta) myöskin kiharat, mutta ruskeat ja olkapäille asettuvat kiehkurat. Jaakko leikkasi ne oma-aloitteisesti kun tajusi miten ei-hyvä on, jos ja kun joku luulee tytöksi.

Onneksi meillä on jakaa Tyypille nämä tapahtumat ja tarinat. Sillä olipa Tyyppi tyttö tai poika, niin Tyyppi puetaan niin poikien kuin tyttöjenkin väreihin. Onhan punainen Kiinassa poikien väri, esimerkiksi. Saa leikkiä niin kutsuttuja tyttöjen- kuin poikienkin leikkejä. Ja saa tämänkin kuvassa näkyvän äitinsä kesäbodaripaidan.

Vaatteet on mun aatteet

Koska äitini on ollut näppärä käsistään eikä vuonna 1978 Suomessa ollut yhtä laajaa lastenvaatevalikoimaa kuin nykyisin, äitini teki valtaosan vaatetuksestani itse.

Siitäkin syystä monia vaatteitani on säästetty, tunne syistä siis. Tietenkin myös koska olen ollut niiiin hurmaava lapsi...

Muuton yhteydessä hain ullakolta laatikon, jonka kätköissä oli kastemekkoni kuin kuvankin raidallinen puolisporttinen kesäasu. Suurin osa vanhoista vaatteistani ovat nk. unisex ja etenkin vielä kun vaaleanpunainen on uusi musta, niin Tyypille on warderobea siinä jo kylliksi.

Jaakon mielestä: "Jos broidin vanhoissa vaatteissa kulkeminen oli noloa, niin entä sitten mutsin vanhoissa vaatteissa?!", mikä on tietenkin ihan höpöhöpöä. Olihan minullakin Aili-tädin mies vainaan villakangas ulsteri (tukholman fainest) kun olin alle viisitoista. Ja muoti on palannut seitskytlukulaisuuteenkin jo.

Ja jos ei ihan juuri samoja nyt laitettaisikaan Tyypin päälle, niin äiti on säästänyt sen yhdenkin ompelulehden mistä monet kaavat ovat kotoisin.

Kello viiden…

...piimä. Aamulla. Pakko oli jotain kokeilla, kun kaikista hetkistä juuri sen Tyyppi valitsi ensimmäiseksi rymyämishetkekseen. Edellisenäkin yönä olin jostain syystä hereillä ja syy taisi olla ihan sama.

Otti jonnin verran päästä ensinnäkin vain huomata ettei enää nukukaan ja sitten ettei saa nukutuksikaan. Pyörimistä ja rauhoittumista. Elämän suuria kysymyksiä. Ottaisiko villasukat jalasta (eilen illalla ohuet villasukat tuntuivat ihanilta), vaiko kotilököhousut (illalla nekin olivat niin unettavan ihanat) vai korvikset korvista..?

Päätin käydä jääkaapilla ja juoda gnuppit piimää, siis pikku lasillisen. Otin korviksetkin pois, kun kerran olin huomannut niiden olemassa olon. Maire oli löytänyt tiensä takaisin jalkopäähän ja yritti vallata enemmänkin tilaa. Lopulta sain jotenkin nukutuksi. Jos joskus, niin tänä aamuna tuntui ettei ole saanut nukutuksi nimellistäkään.

Tyyppi joutuu niiiiiiiin unikouluun. Pitää varata iPod sängyn viereen ja soittaa yöhäirikölle Vesa-Matti Loiroa. Jos se ei auta, niin sitten mä en tiedä mikä auttaa.

Kuva: täältä

Ei mennä asioiden edelle

Tämä on ...etenkin Jaakon kanta, siis hyvin moneen Tyyppiä ja tulevaisuutta koskevaan asiaan. Ja mitä sitä spekuleeraamaan. "Sitten" kaikki kyllä ihan varmasti selviää.

Mm. se millainen meidän talon vaunuvarasto on. Mietin tänäänkin, että pitäisikö meidän ihan Mairen kanssa katsastaa ko. tila. Mutta päätin, että kyllä se sitten selviää, kun tammikuun puolessavälissä ne hyökkäysvaunutkin meille muuttavat. Mitä sitä menemään asioiden edelle.

Mutta todellisuudessahan joskus on vähän pakko. Kuten henkisesti päättää, että yrittää vaikka panostaa kestovaippailuun, vaatteiden kierrätykseen, ettei osta itse eikä myöskään kannusta muita ostamaan esim. kamalia määriä leluja (etenkään helposti särkyviä) ja että kaikilla näillä toimilla lapsesi saattaa joskus asettaa kyseenalaiseksi sen oliko hänellä kaikkia samoja tavaroita kuin toisilla natiaisilla.

Mutta minä(kin) tunnen henkilökohtaisesti useita lapsia, joista on kasvanut ihan siinä missä muistakin, suht tasapainoisia ja tasavertaisesti traumatisoituneita aikuisia, kuin niistä muistakin. Joillain ei ole edes käsitystä Pikku kakkosen ohjelmistosta 80- eikä 90-luvuilta.

Yllätysraskaus ja -vauva

Kuten tulin muistelleeksi iltapäivälehdissä kerrottiin noin vuosi sitten nuoresta naisesta, joka yllättäen synnyttikin vauvan.

No, jossain paikoissa ei kovasti kierrätetä mitään papereita ja samaisesta paikasta saattaa löytää yli vuoden vanhoja iltapäviälehtiä, ihan sattumalta, kun istahtaa sohvalle. Niin kävi eilenkin. Ja siis ihan hyvä niin, että löytyi. Koska juuri tätä artikkeliahan kaipailinkin. Joskus patalaiskuus on siis toisten onni. Mutta yleistää tätä ei kylläkään voi. Valitettavasti.

Vakuutus

Tämän kuun 30. päivään mennessä pitää Tyypille ottaa vakuutus, että on sitten sellainen joka on heti voimassa syntymästä ja jotenkin kait sitten niinka heti, kun se on otettu. Joka korvaa paremmin kaikkia erilaisia asioita, mitä nyt yleensä terveyden ja sairaanhoidon piirissä vakuutukset korvaa.

Sellainen kattavampi vakuutus pitää ottaa 3 kuukautta ennen laskettua aikaa, muuten ei saa yhtä kattavaa.

Ja pitäähän sellainen, kattava vakuutus ottaa. Jos Tyypin kanssa vaikka tarvitsee hypätä jossain kokeissa tmv. Tai jos se saa Tyyskän sukuhaarasta migreenikirouksen. Tai jos on yhtä luova kuin äitinsä... Siis sanoinko mä luova? Tarkoitin tietenkin tohelo.

No nyt olisi paperit täytetty ja äityiskortista otettu oikein väritulosteet vakuutusjampalle. Myös tämä ainoa kortista löytyvä "Äidin toivomukset ja huomiot voinnista". Tietää sitten senkin.

Meillä olisi tämmöinen neuvola

Ystäväni Daniela asuu Italiassa, Sassuolossa (se on pohjoisessa, Modenan kyljessä) ja on aivan siis itsQ, eli italialainen. Danielalla on pian kolmivuotias tytär ja Daniela sekä Danielan äiti Luisa ovat kamalan uteliaita sen suhteen miten minulla on mennyt ja käynkö kuinka usein lääkärillä jne.

No sitten päätin ihan selventää nykytilaa ja kertoa siis käyneeni... Niin, neuvolassa. Italiassa ei taida juu olla neuvolaoita kuten meillä ja kuten niin usein pohjois-euroopplainen, etenkin skandinaavinen käytäntö pitää selittää.

Että olen käynyt vasta kerran lääkärillä, asian tiimoilta, MUTTA että siis kätilöitä olen kyllä tavannut ja paikat on tutkittu ja näin. Ettei siis ihan retuperällä olla täällä lumettomassa jääkarhujen maassakaan. Että meillä Suomessa on tälläinen neuvola (englanniksi kait jotain: Child guidance and family counselling), jossa kaikki saavat siis ihan käydä ja siellä on kätilö, joka ohjaa lääkärille jos enempään on tarvetta ja siis sairaalassakin käydään, muttei siis koko aikaa eikä edes joka kerta.

On jännää, että meillä on neuvola. Se on todella hieno ja hyvä asia. Sekin on seikka jota tuskin tulee ajatelleeksi, ennen kuin sitä ei ole. Minä en edes jaksa ajatella mitä silloin pitää tehdä. On kovin kätevää, että minunkin paperit siirtyivät ilman sen kummempaa sumplimista uuteen neuvolapisteeseen ja samat tiedot olivat sitten sielläkin päätteellä.

Laitoin Danielalle englanninkieliset linkit, mitä nyt asian tiimoilta löysin. Arvo Ylpön osuudesta asiaan en nyt ole ihan varma, mitä englanninkielisessa osuudessa sitten edes kerrottiin... Noh, nähtäväksi jää mitä Daniela vastaa. "You grazy finns!"

Kuva: täältä

Maha ha haaa

Eilen olimme Annen luona viettämässä Annen synttäreitä ja Annen, Annikan sekä Annan nimppareita. Siellä sitten todettiin, että onhan mulla jo selkeästi vatsaa.

Noooo... aikaisemmin iltapäivästä, kun oltiin Jaakon Elina-serkun synttärivalmistujaisissa kukaan joka ei tiennyt ei epäillyt (ääneen ainakaan) että olisin "pieniinkään päin" ja vaikka Eeva-Kaisa asian veljensä vaimolle paljasti, tämäkin oli, että "Ai jaa, no en mä olisi arvannut".

Siispä. Kuvan esimerkki tulee käyttöön. Jos vedän hitusen vatsaa sisään ja suoristan itseni kunnon ryhtiin (olkapäät taakse jne.), ei sellaista raskausvatsaa oikein olekaan. Jos lässähdän ja annan lantion työntyä eteen ja pullistelen itseäni ja pidätän vielä lisäksi hengitystä (hetken vain) on keskivartalo selkeästi jonkin muun vallassa kuin kakkostyypindiabetesriskin.

Tämä on noin naiseus... käsitemieltymys vatevörin raameissa sekä tosi jees ja toisaalta vähän mälsää.

On eräällä tavalla hirveän kiva ettei Minun keho ole joutunut muokkaantumaan Tyypin takia/vuoksi. On Oma Minuus säilynyt vahvasti samana, noin kehollisesti (vaikkei kuitenkaan), ei ole joutunut totuttautumaan fyysisiin muutoksiin kuten joskus jotkut joutuvat (raskausarpia, tolkuton vatsa, hirvittävät hinkit, kivut, kolotukset yms.).

Kolikon kääntöpuolella on tunne, etten ole oikeasti tai nyttemmin kunnolla raskaana. Tietyllä tavalla sitä tahtoisi, että oma hedelmällisyys, eli naisellisuus ja plaadi plaadi plaa näkyisi paremmin uloskin päin. Jotta Minäkin sen huomaisin ja panisin itseäni katsellessa useammin ja paremmin merkille.

Mutta nyt tullaankin siihen, että nähtävästi sitä ihminen ei vaan osaa olla tyytyväinen. Sellainenhan ihminen on. Ja vaikka kovasti olenkin tyytyväinen, niin "annoskateutta" on ilmassa.

Kun harva ulkopuolinen heti tajuaa, että olen raskaana kukaan ei toisaalta kohtele Minua erilailla, siis pidä kyvyttömänä tekemään asioita (koska "sä olet raskaana, niin sä et voi...") tai ylipäätään kohtele Minua vain Raskaanaolevananaisena. Sitten taas kukaan ei esim. ole tönimättä julkisissa liikennevälineissä (mikä nyt ...hei muutenkin ...ju nou). Saati anna istumapaikkaa. Vaikka Minähän seison vaikka koko matkan, koska "jo se on kumma jos ei jaksa seistä. Tässä mitään sairaita olla".

Tai eivät osallistu nk. ovenaukipitämiseen. Etenkin Stockan ovilla tuttu ilmiö. Joku pitää vaikka jollekin mummelille tai ihan vain toiselle ihmiselle ovea auki, niin kaikki ryntäävät siitä sisään, sanomatta kiitosta, eivätkä mitenkään itse voi pitää ovea edes sitä hetkeä auki-asennossa, kun siitä itse menevät. Siinä se kuudennella kuulla oleva akka seisoo ja jengi lappaa sisään. Mutta Stockalle päästetäänkin ihan kaikki, dorkatkin, sisään. Silloin ISO vatsa olisi tosi jeeeeeees. Eli siis pullistelemaan.

Pissaa ja kakkaa

...joka paikassa. Sitä on sitten sen niskassa ja selässä ja se vaan kieriskelee siinä ja se on ihan hirveeeetä--, oli Jaakon pomo avannut tulevaisuuden näkymiä pikkujouluissa.

Niimpä. Ja sama setti sitten 70–80 vuoden kuluttua. Ympäri käydään, yhteen käydään.

Koska meille hankittiin (myös Tyypin varjolla) pesutorni ja olen asiaa aina vasemmalla takakorvalla milloin mistäkin kuunnellut, olemme päätyneet, että kun paskan hajusta ei kuitenkaan päästä voidaan yhtä hyvin kestoilla.

Normi lapsi käyttää vaippakautenaan noin 5 000 kertakäyttövaippaa. Se on paljon se. Vaipan rakenne ja materiaalit ovat myös sellaisia, joita minä en kuvailisi helposti maatuviksi, vaikka ovatkin ihan pissassa ja kakassa.

Kestovaippayhdistyksen sivuilla on myös mm. yksi pointti joka liittyy siihen miksi miesten siittiöiden määrä on maailmalla ollut jo pidempään huolestuttavasti heikentynyt. Lämpötila housuissa. Jos siis puhutaan pojista ja myöhemmin elämässä miehistä.

Jotenkin vain minusta kestovaippa on ajatuksena miellyttävämpi. Toki, kyllä, siitä on varmasti jonkin verran vaivaa, mutta toisaalta... Mielummin pesen pissaisia ja kakkaisia kestovaippoja kuin ajatuksenkaan tasolla roudaan kertakäyttövaippoja jatkuvalla syötöllä kaupasta kotiin ja kotoa roskikseen.

Kuva: täältä

Suunnitelmia

Tiistain tupakatselmus oli hyvä lämmittely tai ainakin brainstormi noin kun ajatellaan tulevaisuutta.

Ketä kutsutaan, miten pitää kutsua, pitääkö muistuttaa ja sitten että miten (puhelimen käyttö on ihan sairas idea, koska ...kuka senkin laskun maksaa) ja auttaako sekään sitten. Mitä tarjottavaksi, kuinka paljon ja mitä kaikkea pitää muistaa huomioida. Kasvissyöjät, kasvissyöjät jotka syövät myös kalaa, laktoosikot, lapset ja muut.

Me emme kuulu kirkkoon. Päätimme muutama vuosi sitten, että tapakristillisyys ei ole nyt vaan meidän juttu, niin mitä me kirkkoonkaan kuulumme. Live and let live tai jotain, mutta ollaan rehellisesti sitten ei-kirkollisia, kun kerran ei olla mitään viidesosa aktiivisiakaan. Se on kunniallista ja kohteliasta ihan oikeasti ev.luttejakin kohtaan.

Eli Tyyppiä ei kasteta. Se on ihan selvä homma ja siitä on turha vääntää. Joku sitä varmaankin ehdottaa, mutta eiiiii... Ei me vaan nyt kyllä siihen taivuta. Käyköön sitten joskus riparin jos haluaa, muitakin leirejä ja bondailujuttuja on maailma pullollaan.

Eli nimpparijuhlat on tiedossa. Tai voisiko sitä kutsua debyyttijuhlaksi, koska minusta se on sellainen häpeningi, jossa lapsi esitellään suvulle ja ystäville ja päin vastoin. Hirveän iloinen juhla se kuitenkin on.

Meillä on jo yksi isohko asia sen tiimoilta enemmän ja vähemmän lyötynä lukkoon. Se tulee räjäyttämään tajunnan, ainakin melko monelta. Minä olen jo kekannut kutsun (niin että millain se niinka olis) ja Jaakolla on yksi oma kekka myös. Vieraslistasta olen melko varma, että väännetään kättä, mutta... sehän on jo melkein valmis.

Kummejakaan ei siis varsinaisesti tule. Merkittäviä aikuisia tarvitsee jokainen ja niille on tietenkin tilaa. Niin kummaan maailmaan tarvitsee Tyyppi tietenkin kumman. Ja sehän on jo selvillä sekin.

Saaristoneuvola

Marssittiin (siis alueen tyyliin sopivasti) neuvolaan (Tyyppi ja muaaa) ja takaisin. Virkistävä keli. Vähän jotenkin jännitti tämä neuvolakäynti. En tiedä miksi. Ehkä se oli jotain sellaista, kun pitäisi jo olla mahaa ja kun sitä ei oikein ole, kun ei oikein tunne mitään sanottavan ihmeellistä tai sitä ei tajua siksi. Sellainen marssilaistyyppinen kysymys, että onko siellä elämää.

Kuten tuli sukulaisakoille sanottua tiistaina, tältä neuvolakäynniltä haettiin vähän uskonvahvistusta. Ja saatiinhan sitä taas. Siellä se tum-tum sydän sykki ++ eli normaalisti.

Tooooosi rauhallinen käynti. Neuvolan kätilö, harkkari ja mä. Hirvittävän mukavaa ja leppoisaa. Ja eipä heistä nyt ollut yhtään tavatonta, ettei mahaa olekaan, "sulla on vaan sellanen lantion malli", että ihan höpsisköpsis. Verenpaine oli edelliskerrasta vähän koholla, muttei siis mitään ihmeellistä. Paino. Lähtöpainosta on noustu... noh 400 grammaa. Olemattomalle raskaus kohoumallekin saatiin mittaa 20,5 millejä tai siis senttejä.

Tietyllä tapaa sitä ajattelee, että miksi sitä vatsaa tai kiloja muulloin on saattanut tulla niin kovin herkästi, muttei nyt sitten tule. Kuitenkin siis muistaen, että tämä on tosi oookooo ja hirveän positiivista. Siis tämä on helt ok.

Seuraava aikakin otettiin saaristolaisesti "vähän pidemmän ajan päähän", joulun välipäiville. Näin vasta saaristolaistuneena mietin, että mikä on sitten pian tai tooosi pitkän ajan päässä. Mutta ihan kiva. Käy taas mulle.

Näin se homma etenee

Okkei. Meikä putosi (taas) kärryiltä. Viimeksi kun kävin Kätilöopistolla ultrassa sanoivat, että silloin oli tasan 20. rv ja nyt siis pitäisi olla tasan 23. raskausviikko, mutta tuo Liberon laskin sanoo, että onkin 24. tai jotain...

No... ihan sama. Paljon mua kiinnostaa, kun se voi tulla vaikka viikolla 26! Eli siis aika pian. No tuskin se tulee, mutta siis voi tulla. Jaakkohan ei tätä edes usko. Joten ihan vaikka siksi, ettei enempää mene pasmat sekaisin Tyyppi lillukoon ensi vuoteen.

Paluu menneisyyteen

Eilen oli Lehtikuusentiellä Steiner-koulun myymäjäiset. Vapun kanssa taaskin tuli lähdettyä. Jaakko lähti jostain yllättävästä syystä mukaan. Ei oikein innostunut. Noh, melko tyngäthän ne olikin.

Onko sitten niin, että muistan vain vääristyneesti vai oliko todella niin, että meidän aikanamme useammalla luokalla oli myyjäisissä ihan oma pöytä. Siltä minusta ainakin tuntuu. Eilen voidaan valehtelematta sanoa, että luokkien pöytiä ei ollut edes kymmentä, tietenkin siellä oli ongintaa, seikkailukäytävä ja askartelunurkkaus sekä kahvio, mutta myyjäisissä olisi mukava olla useampi pöytä.

Eräänä jouluna isä osti vanhan kouluni myyjäisistä tulitikkuaskin. Se oli päällystetty sinisellä kartongilla ja päällä oli pienen pieni enkelikiiltokuva. Erittäin elegant. Ja turvallinen. Raapaisupintakin oli päällystetty. Jos niitä olisi ollut tänä vuonna myynnissä, olisin hankkinut niitä kaikille joululahjaksi.

No joka tapauksessa. Siellä kun kaiken ikäiset steinerhupakot kirmasivat sikinsokin ja kuten eräs Espoon bussin kuljettaja vuonna -92 totesi kuin "apinalauma" mietin, että hajoaako minulta pää kun Tyyppi syntyy, kasvaa, menee tarhaan ja kouluunkin ja itse olen vanhemman roolissa myyjäissä. Vai ihanko vaan siihen tottuu? Toivon jälkimmäistä.

Kohta mennään kirpparille

Sitä mieltä Jaakko on. Mutta kuvankin pursiseuratakki on jotain 100+ cm, eli eihän sitä ole järkevää mennä kirpparille myymään! Ellei tarkoituksena ole, että ostan sen itseltäni.

Ja kun otetaan huomioon, että Tyyppi pääsee Simo-sedänkin kanssa veneilemään pitää olla garderooppi kohillaan... Siis jokaiselle seuraavalle neljälle kaudelle on asut jo olemassa!

Mutta kyllähän se(kin) on myönnettävä, että Tyypille on olemassa jo kamalasti esimerkiksi leluja (mm. omia vanhojani. Kyllä.), vaatteitakin ihan siihen lähtöön, kenkiäkin löytyy kuin Imelda Marcokselta, mutta niistäkin osa on minun vanhoja (Kyllä, lapikkaat on taas kuuminta hottia!)

Tyypille hommattiin jo sänky, koska se nyt oli alkkareissa (alennuksessa) ja tulinpa juuri maksaneeksi Onskan äipälle vaunu-kuljetus-mikälie-koppa-sitteri-paketin etumaksun. Nyt on Brio Novan vaunutkin sitten tiedossa eikä tarvitse pähkäillä.

Minulla on rintapumppukin (Maire-koiran vanha. K y l l ä.) ja Tyypille on kaapillinen kaikkea tavaraa. Mutta aikuisten oikeasti pitää ottaa selville mitä ei ole. Kestisvaippoja pitää haalia käsiin jostain ja vaikka tässä on nyt vielä maalis–huhtikuuhun aikaa, niin pikku hiljaa, pikku hiljaa pitää selvittää pakollisia hankintoja.